sunnuntai 5. marraskuuta 2017

GoExpo Winter 2017 messut

Tänään oli vihdoinkin kauan odottamani messupäivä. Vaelluskengille myönnettiin bloggaajapassi, josta olen todella kiitollinen. Passi rinnuksissa edesauttoi selkeästi yhteistyöneuvotteluja eri tahojen kanssa ja bloggaamisesta tuli keskusteltua ihmisten kanssa muutenkin. Vaelluskenkien käyntikortit pääsivät myös ensikertaa tositoimiin.

Ensisijaisesti lähdin katsastamaan kaikkea mahdollista (talvi)retkeilyyn liittyvää. Ennakkoon mielessä olivat action kamerat sekä plasmasytyttimet. Molemmat odotukseni täyttyivät. Kaaren Plasmasytyttimet kotiutui kanssani ja odotan ensimmäistä retkeä Loimun kanssa kovasti. Soihtu sytytti kotona jo ensimmäiset kynttilät palamaan. Kameran osalta asiat jäivät vielä vähän vaiheeseen. Kotiin tuli mukanani myös kaksi kappaletta VAI-KOn luomumerinovillapipoja sekä niin ikään kaksi kappaletta merinovilla tuubihuiveja.

Taisinpa hurahtaa messuilla uuteen talviulkoilulajiinkin: lumiluisteluun. Juttelin osastolla lajista jonkin aikaa ja minua kehoitettiin kokeilemaankin sitä. Hetken aikaa harkitsin, mutta jostain syystä en tohtinut hypätä "monoihin" ja mäkeen messuyleisön edessä. Sytyin lajiin siis edes kokeilematta sitä! Talven aikana järjestetään kokoeilukiertueita eri puolella Suomea. Lähden johonkin kiertuepaikoista testaamaan lajia silläkin uhalla, että rinteestä minua ei sen jälkeen enää pois saakaan. 

Kaikkiaan messupäivä oli oikein onnistunut ja mukava. Mainittakoon vielä, että syömäni pinaatti-ricotta tortellinipasta kanalla kera viinin oli aivan taivaallisen hyvää.








<3. Jenni

lauantai 4. marraskuuta 2017

Täysikuu

Tänään on marraskuun täydenkuun aika ja olen tuota pyöristyvää mollukkaa ihaillut taivaalla jo monena iltana. Kuussa on jotain todella kiehtovaa, jopa mystistä. Onhan se myös ainoa vieras taivaankappale, jonka pinnalla ihminen on kävellyt. Täysikuu myös valvottaa, joitakin. Täydenkuun vaikutusta uneen on tutkittu, mutta käsittääkseni tutkimustulosten vahistaminen vaikutusten osalta vaatii edelleen lisätutkimuksia.

Noin kuukaudessa Kuu käy läpi säännölliset vaiheet uusikuusta puolikuun kautta täysikuuhun. Kuun vaihe riippuu siitä, kuinka suuri osa Auringon valaisemasta puoliskosta on nähtävillä. Täydenkuun aikaan koko maata kohti kääntynyt puolisko on valaistuna. Kuusta on aina sama puoli kääntyneenä Maata kohti. Kun Kuu liikkuu avaruudessa, sen asento suhteessa Aurinkoon muuttuu, jolloin vaihtuvat ne Kuun osat, jotka ovat Aurinkoa kohti. Aurinkoa kohti oleva puoli on valaistu, ja Auringon valaiseman alueen näemme Kuun kulloisenakin muotona.

Uusikuu = Kuu on kokonaan pimeä. Maata kohti ei näy Kuun pintaa, joka olisi Auringon valaisema.
Täysikuu = Kuu on kokonaan valaistu.
Puolikuu = Kuun pinnasta puolet on Auringon valaisemana.
Kuun sirppi = Kuun reuna on Auringon valaisemana.

Mikäli kuun vaiheet kiinnostavat enemmän, tästä linkistä löytyy visuaalinen kalenteri.

Tästä linkistä puolestaan löytyy Täysikuu niminen suosikkibiisini vuosien takaa Remun esittämänä.

Kuukuvaukseni vaatii vielä harjoittelua kameran säätöjen osalta. Siitä huolimatta rohkenen julkaista otokseni.








Lähteet:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuun_vaiheet

<3. Jenni