lauantai 17. helmikuuta 2018

Vaelluskenkien GoExpo messutärpit (2.-4.3.2018)

Nyt on niin hieno setti tarjolla, että olen ihan innosta sekaisin! Olen koonnut alle messutärppejäni, joista toivoin olevan iloa ja apua myös sinulle suunnitellessasi omaa messuohjelmaa. Kunkin tapahtuman yhteydessä kerron myös taustaa, miksi juuri se on minulle tällä hetkellä ajankohtainen ja merkityksellinen, Vaelluskenkiin liittyen tietenkin.

(Kuvalähde: Messukeskus)
GoExpo Fillari kiinnostaa erityisesti, sillä talven aikana noussut Fatbike kuume vain nousee nousemistaan. Haaveenani on maastossa retkipyöräilyn lisäksi alkaa kulkemaan työmatka pyörällä ympäri vuoden. Messut onkin pyörähankinnan ykköspaikka ja olenkin jo ehtinyt odottamaan tapahtumaa malttamattomana. Messuilla pääsee testaamaan lähes kaikki markkinoilla olevat merkit ja keskustelemaan ammattilaisten kanssa siitä juuri itselle sopivasta fillarista. Erityisesti odotan, että pääsen hyppäämään useamman Fatbiken satulaan ja löytämään sen oman rakkaan yksilön. Nähtäväksi jää, polkaisenko jo messuilta kotiin uudella pyörälläni. Messuilla olevista yrityksistä kiinnostaa erityisesti Canyonin mallisto.

OutdoorExpossa Vaelluskenkiä kiinnostaa tietysti kaikki varusteista retkikohteisiin, mutta tätä ei voi missata! Varustelekan muotinäytös. Huumoria tästä näytöksestä tuskin tulee puuttumaan, sillä ovathan Varustelekan tuotekuvauksetkin aivan omaa luokkaansa. Koska melonta ja oman ilmatäytteisen kajakin tai kanootin hankinta on kutkutellut mielessäni jo pari vuotta, odotan pääseväni kokeilemaan sellaisia Flada -altaalla, jossa on mahdollisuus kokeilla myös sup-lautailua. 

Kuva&Kamera on tietysti intohimoisen valo- ja videokuvaajan paratiisi. Kyseessä on Suomen suurin kuvatapahtuma, jossa erityisesti minua kiinnostaa aiheina videon editointi, tubettaminen ja actionkuvaaminen. Olen hiljattain hankkinut oman GoPrp Hero 5 Black action kameran (itse ostettu, ei sponsoroitu), jolla olen vasta kolme reissua ehtinyt harjoittelemaan. Lähiviikkojen aikana olisi tarkoitus uskaltaa julkaista Vaelluskenkien Youtube kanavalla ensimmäinen retkivideo. Otan siis avosylin vastaan kaikki vinkit ja neuvot messuilta matkaani. Messuohjelmista kiinostaa, minkälainen luontokuva toimii Instagramissa ja Vaikuttava luontokuva. Odotan myös kovasti Ammattiluontokuvaajat ry:n luontokuvanäyttely näkemistä. 

GoExpo Kunto tapahtumassa on tänävuonna mukana uutena lajina suunnistus. Varsinaisesti ajatuksissani (ei ainakaan vielä) ole aloittaa suunnistusta erillisenä harrastuksena, mutta mielenkiinnolla odotan, onko mukana olevilla tahoilla jotain annettavaa tukeakseen retkeilyharrastustani, jossa suunnistaminen on erittäin oleellinen taito. Kuntoilu on minulle tärkeä osa arkea, jolla ylläpidän ja pyrin kehittämään patikoidessa vaadittavaa kuntoa. Viimeaikoina olen huomannut tarvitsevani kehitystä erityisesti voimapuolen kestävyyteen, joten uuden mielenkiintoisen lajin löytyminen tähän tarkoitukseen olisi enemmän kuin tervetullutta. Lauantaina messuilla nähdään Fitness Helsinki kilpailu, jossa pääsee ihailemaan viimeisen päälle tikissä olevia kroppia. 

Vaelluskengät patikoi messuilla ainakin lauantaina 3.4.2018 bloggaajapassi rinnassan. Nähdään messuilla!

Liity Facebook ryhmään tästä.

<3. Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti