Yhtäkkiä seisoin hämmästyneenä keskellä valtavaa räsymattoa.
Kuinka se punainen voikaan satuttaa! Minun silmiäni koskee.
Vihreä koittaa olla lempeä. Se tunkeutuu väliin ja yrittää rauhoittaa.
Oranssi on kuitenkin liian karu. Se ottaa vallan ja polttaa.
Polttaa, kunnes kohtaa todelliset tunteet ja vaihtuu jälleen punaiseen.
Minä itkin, itkin ja itkin, jotta saisin sen kyynelin laimenemaan.
Näin välähdyksen keltaista. Mutta liian vähän sen ollakseen aurinko.
16.11.2015 Jenni (Hatlamminsuo)
<3. Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.