keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Mistä bongaan retkikohteeni

Minulta on viimeaikoina kysytty useamman kerran, mistä keksin retkikohteeni. Niinpä päätin tehdä aiheesta teille ihan erillisen postauksen ja listata erilaisia lähteitä ja kanavia, josta ideoita kohteilleni haen.

Retkikohteen hakeminen ja päättäminen on omalla kohdallani usein melko aikaa vievää puuhaa. Paikkoja on niin mahottoman paljon, joissa haluaisi käydä. On päiväretkikohteita, on useiden päivien mittaisia pitkiä vaelluskohteita, on lähellä, on kaukana... vielä kun meillä on rikkautenamme neljä upeaa vuodenaikaa, niin jokainen kohde on kulloisenakin vuodenaikana hyvinkin erilainen. Kaikkiin ihaniin paikkoihin ei vain ehdi tutustua jokaisena vuoden aikana, joten teen myös päätöksiä sen suhteen, minkälaisessa paikassa haluan käydä kesällä, missä keväällä, missä syksyllä ja missä talvella. Monessa paikassa olen käynyt eri vuodenaikoina. Syksyllä suosikkipaikkojani ovat mm. suot ja Lapin ruska. Keväällä taas koskisemmat paikat, jossa sulavat lumet kuohuaa. Kesällä arvostan ympärilläni vettä, talvella puolestaan lumikenkäilymahdollisuutta.

Toivottavasti alla olevista vinkeistäni on apua sinunkin retkikohteiden löytymiseen.



Luontoon.fi
Luontoon.fi antaa ajantasaiset tiedot kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen retkikohteiden palveluista.

Retkipaikka
Retkipaikka on Suomen suosituin outdoor- ja luontomatkailublogi, jossa on esitelty kuvin ja sanoin tähän mennessä 2500 suomalaista retkikohdetta.

Kaupunkien ja kuntien omat vapaa-ajan sivut
Kuten esimerkiksi Hyvinkään kaupunki

Facebookin ryhmät:
Kirjata ja Lehdet

Ja tietysti kolutuista kohteista löytyy lista myös Vaelluskenkien blogissa täältä

<3. Jenni

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Runo: Ympärillä

Ympärillä

Sileän pinnan ympärille oli muodostunut ryppyinen riite, välissä kohinaa.
Jättimäiset kynnet laskeutuivat ympärille tarraten kiinni, kuin viimeistä päivää keikkuen katkenneella korrella.
Oranssi nokka löi kerran, ja riite hajosi.
Karkuun pääsi kohina ja tilan otti haltuun raikkaus.
Tunkeutujia oli muitakin.
Vihreissä sukissaan ne kiinnittyivät lujaa maahan. Koittivat piirittää mustan, epämuodostuneen sydämen.
Halkeamasta ne kaikki koittivat kasvaa sisääni.
Panssarina vain sammalenpehmeä tähti.

<3. Jenni

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Patan viidakkoilta

Tutkimusmatkailija Patrick ”Pata” Degerman on kierrellyt maapalloa kylmästä kuumaan ja jäätiköstä viidakkoon. Korpiklubin jäsenillä oli ainutlaatuinen tilaisuus kuulla erätaitojen merkityksestä viidakossa ja Patan viidakkoretkistä. Pata oli tuonut tilaisuuteen viidakkovarusteita mukanaan ja vei kuulijat kuvien ja videoiden välityksellä viidakkoon villieläinten armoille. Aivan uskomattomia tarinoita ja kertomuksia! Lienekö itse olisin selvinnyt edes hengissä. Kaikenlaisia retkikuumeita minullakin on, mutta vaellus viidakossa tuntuu ainakin vielä ihan liian rohkealta ja jännittävältä.

Muistoksi tästä kivasta illasta sain valokuvan Patan kanssa viidakkoveitsen heiluessa.

<3. Jenni

lauantai 17. helmikuuta 2018

Fatbike testipyöräily

Talven mittaan minulle on noussut valtava fatbike kuume. Muutamia vuosia taaksepäin olen tykännyt todella paljon pyöräillä maastossa, ja muutenkin. Harrastus on sittemmin jäänyt oikeastaan kokonaan pois koirien, niin edesmenneen kuin nykyisenkin myötä. Ulkona liikkuminen on keskittynyt patikoinnin lisäksi pitkälti lenkkeilyyn. Aikaisemmin myös työmatka oli yli 50 km, joka taittui autolla.

Kun loppuvuodesta 2017 muutin Helsinkiin, vajaan neljän kilometrin päähän työpaikastani, alkoi moisen matkan kulkeminen autolla ja julkisilla tuntumaan typerältä. Matka on sellainen, että sen taittaisi päivittäin helposti kävellenkin, mutta koska koira ja sen kanssa päivittäiset kävelyt sekä lenkit, työmatkan kävely siihen päälle ei enää tuntunut houkuttelevalta. Elämäni olisi yhtä kävelemistä. Polkupyörä alkoi tuntua sopivalta vaihtoehdolta autolle, julkisille ja kävelylle. Lumen ja pakkasten tullen minulle heräsi suorastaan himo haastaa itseäni kulkemaan polkupyörällä niin paljon kuin vain mahdollista. Myös himo pyöräillä poluilla, yli kivien, kantojen ja juurakoiden, heräsi voimakkaana henkiin uudestaan.

Varsuteeni, lähinnä vaatteet, ovat retkeilyharrastuksen myötä sellaiset, että ympärivuotinen työmatkapyöräily sekä maastopyöräily onnistuisi varmastikin aika minimalistisilla lisähankinnoilla. Puuttuu siis vain se pyörä. Koska tarkoitus on alkaa polkemaan ympäri vuoden niin kadulla kuin maastossakin, alkoi fatbike tuntumaan luontevalta vaihtoehdolta pyöräksi, koska taklaisi kaikki vuodenajat sekä poljettavat alustat. Olen tutkinut erilaisia merkkejä ja malleja internetistä, lukenut somekanavien keskusteluja, mutta eihän se ole sama, kun päästä livenä pyöränselkään testaamaan.

Kuin tilauksesta tarpeeseeni Partioaitan 365 klubi järjesti fatbikekokeilun Hämeenlinnan Aulangolla, jonne osallistuin innokkaana tänään lauantaina. Alleni sain Trek Farley 5 mallisen pyörän, jota olin alkanut pitämään yhtenä vaihtoehtona itselleni sopivista malleista. Ensimmäiset 2,5 km poljimme kadulla, jossa oli kova luminen pinta. Pyörä kulki siinä kuin unelma! Matka jatkui lumiselle kapealle polulle, jossa nousimme 800 m ylöspäin Aulangon jylhissä maisemissa. Nousu oli haastava jyrkkyyden sekä erittäin pehmeän lumen vuoksi. Huhhuh! Onneksi jälleen hetken matkaa tasaista. Kapealla, pehmeällä ja lumisella polulla ajaminen olikin yllättävän vaikeaa. Se vaati paljon keskittymistä, sekä töitä keskivartalolta. Muutaman kerran hanki haukkasi syövereihinsä niin minut kuin fatbikenkin. Ajaminen talvisessa metsässä oli aivan mielettömän hauskaa ja sain nauttia siitä kaikkiaan reilu 6 km verran.

Vielä viikko reissun jälkeen kropassani muistuttavat mustelmat tapahtumasta, kun jyrkässä alamäessä edellä ajava hidasti yllättäen voimakkaasti vauhtia ja oli kaatua. Itse jouduin tekemään äkkijarrutuksen, jotta en ajaisi hänen kaatuessaan päällensä. Hän selvisi pystyssä, mutta jyrkässä alamäessä voimakas jarrutukseni vierailla hydrauliikkajarruilla sai aikaan sen, että lähdin itse lentoon tangon ylitse. Sain kuitenkin käännettyä itseni kyljelleni, jolloin pyörä lensi toiseen suuntaan ja minä toiseen. Onneksi oli pehmeä hanki, eikä kipua juuri sillä hetkellä tuntunut. Myöhemmin vasemman jalan sisäreisi alkoi kipuilemaan ja seuraavana päivänä huomasin oikean jalan mustelmista saaneeni osumaa myös siihen. Onneksi oli talvi, sillä tämän kaltainen ilmalento kesäaikaan sellaisella polulla ei olisi varmastikaan säästänyt murtumilta. Opin ainakin sen, että uuteen pyörään, sen jarruihin ja käyttäytymiseen, on syytä tutustua huolella ja maltilla.

Odotan innolla 2.-4.3.2018 olevia GoExpo -messuja, jossa pääsen tutustumaan lisää fatbikeihin. Jospa se oma rakas yksilökin löytyisi ja kotiutuisi tässä kevään aikana.



 <3. Jenni

tiistai 13. helmikuuta 2018

Aistikkaan runoretken antia

Teimme serkkuni Emmin kanssa tammikuussa 2018 retken, jonka teemana oli luova kirjoittaminen ja runot. Avasimme luontoretkellä viittä eri aistia (katso, kuuntele, haista, maista, kosketa), joiden myötä saimme aihiot runoillemme. Itse retkitarinan voit lukea täältä ja alla ovat taiteelliset tuotoksemme.

Katse luontoon, katse sisimpään

Polku vie ylös kalliolle. Vedän syvään henkeä, tunnen luonnon raikauden; metsän pihkaisen tuoksun. Kosketan sammalta, joka on niin samettisen pehmeää. Mutta samalla niin kylmä ja kostea, kuin karkea kallion pinta. Jota vuosituhansien saatossa ovat jäät hioneet. Luoden uurteet kallioon.

Jatkan matkaa ja pysähdyn lammelle, jonka ääreen teen nuotion. Keitän kaakaon, joka lämmittää sisintä ja samalla kuuntelen omaa sisintä. Kuulen kuinka linnut visertävät ja pienet purot solisevat, nuotiossa puut rätisten palavat. Uppoudun ajatuksiini tuleen tuijottaen.


5.2.2018 Emmi (Usmi)

Toisinaan...

Toisinaan mieleni on kuin jääpuikko,
toisinaan niljakas, kuin sen mustan säkin rännällä peittämä pinta.

Toisinaan pelkkää usvaa,
toisinaan kirkas, kuin se jäinen polun pinta, jonka kuitenkin rikkoutui allani askel kerrallaan.

Syntyi säröjä, joita kylmä vesi yritti paikata,
tilkitä turhaan, sillä alamäki oli liian suuri, ja aiheutti vain puron omaista lorinaa.

Toisinaan mieleni on kuin tuli,
toisinaan savua, kuin se märillä puilla sytytetty nuotio, joka sai silmät kirvelemään.

Toisinaan pelkkää naurua,
toisinaan veren punainen, kuin hangella jälki siitä peurasta, joka vain arvoitukselliset jäljet itsestään jättänyt peto sai omakseen.


11.2.2018 Jenni (Piilolammi)<3. Jenni

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Runo: Toisinaan...

Toisinaan...

Toisinaan mieleni on kuin jääpuikko,
toisinaan niljakas, kuin sen mustan säkin rännällä peittämä pinta.

Toisinaan pelkkää usvaa,
toisinaan kirkas, kuin se jäinen polun pinta, jonka kuitenkin rikkoutui allani askel kerrallaan.

Syntyi säröjä, joita kylmä vesi yritti paikata,
tilkitä turhaan, sillä alamäki oli liian suuri, ja aiheutti vain puron omaista lorinaa.

Toisinaan mieleni on kuin tuli,
toisinaan savua, kuin se märillä puilla sytytetty nuotio, joka sai silmät kirvelemään.

Toisinaan pelkkää naurua,
toisinaan veren punainen, kuin hangella jälki siitä peurasta, joka vain arvoitukselliset jäljet itsestään jättänyt peto sai omakseen.

11.2.2018 Jenni (Piilolammi)<3. Jenni

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Synttärit Sipoonkorven kansallispuistossa

Tänä vuonna vietin synttärit Sipoonkorven kansallispuistossa. Lunta oli kiitettävästi ja pakkastakin kymmenen asten nurkilla, joten päivä oli mitä mainioin retkeilyyn. Aurinko paistoi koko päivän  ja sen lämmön pystyi poskilla jo aistimaan. Sipoonkorpi osoittautui erittäin ihanaksi talviretkeilykohteeksi. Pidän Sipoonkorvesta erityisesti siksikin, että siellä maasto on melko kallioista ja siellä pääsee kroppa kunnolla töihin. Sipoonkorvessa ollessa ei voi uskoa, kuinka lähellä Helsingin kantakaupunkia onkaan.

Matka eteni leppoisasti kelistä ja luonnosta nauttien. Ehkä Mitjan reppuun aletaan jo pikkuhiljaa tottumaan, koska tällä kertaa keskustelua herätti, erityisesti ulkomaalaisen pariskunnan kanssa, Mitjan "kaulahuivi". Lyhytkarvaisena, alusvillattomana ja osittain karvattomana koirana se palelee herkästi ja paljon. Äitini on kutonut Mitjalle useita, eri värisiin takkeihin sopivia kaulureita, jotka tuovat lisälämpöä kovempien pakkasten ulkoilupäiviin.

Päivä ja patikka olivat aivan ihanat, lukuunottamatta erään koiran kanssa ulkoilemassa olleen pariskunnan naispuoleista yksilöä. Hän kiljui ja rääkyi koiralle niin kovaa ja hirveästi, että pahaa teki. Ja hän toisti sitä yhtenään. Jouduin useamman kerran pysähtymään ja jättämään heihin kunnolla välimatkaa, jotten kuulisi naisen huutoa ja karjumista. Huvittavinta, jos siinä nyt ylipäätään voi mikään huvittaa, oli se, että naisella oli päällään jonkinlainen eläinsuojeluyhdistyksen liivi. Metsän ja luonnon rauhoittava vaikutus ei ilmeisestikään ulottunut tähän yksilöön.

Laavulle ja nuotiopaikalle saapuessani siellä oli sen verran porukkaa, etten mahtunut tulille istumaan. Kiipesin kallion päälle tehdäkseni oman evästelypisteen, joka osoittautui loistavaksi ratkaisuksi. Kallion päällä oli kaatunut mänty, jonka rungon päälle levitin porontaljan istuinalustaksi ja sain paistatella suoraan auringon valossa eväitäni nauttien.

Syntymäpäiväni oli täydellinen.






















































Liity Facebook ryhmään tästä.<3. Jenni