Minä

Olen 1980 syntynyt nainen ja vuonna 2019 syntyneen pojan äiti, jonka sydän sykkii ja intohimo roihuaa luontoa, retkeilyä, valokuvausta ja kirjottamista kohtaan. Ensimmäiset vaelluskenkäni ostin vuonna 1998 ja samoihin aikoihin ostin myös ensimmäisen Trangian, haaveissani lähteä Karhunkierrokselle. Pidemmät reissut jäi silloin vain haaveeksi elämän monista muista sävyistä johtuen, mutta vaelluskenkiä tuli kyllä kulutettua ahkerasti useita pareja lenkkipoluilla ja lähimetsien päiväretkillä.

Se todellinen suuri hurahtaminen retkeilyyn tapahtui keväällä 2015, jolloin myös tämä blogi, Vaelluskengissä, sai alkunsa. Sen jälkeen minua ei olekaan pidätellyt, eikä poissa poluilta pitänyt mikään. Ensin oli tarkoitus pitää blogissa reissupäiväkirjaa vain omaksi iloksi ja muistoksi. Sittemmin tarinoistani ja kuvistani innostui muutkin, joten tein siitä julkisen.

Vaelluskenkäni jatkaa kulkuaan, eikä niitä tunnu pidättelevän mikään. Tulevaisuuden haaveissa on monia kohteita, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. 

<3. Jenni