sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Ahveniston luontopolku

Tämän vuoden ensimmäinen retki suuntautui vuoden ensimmäisenä päivänä Hämeenlinnaan Ahveniston luontopolulle. Heti alkuun koimme sen talviretkeilyn yhden suuremmista haasteista. Polut ovat piilossa lumen alla. Luontopolun viitasta huolimatta päädyimme alkumatkasta väärälle reitille, vaikka kertaalleen kävelimme takaisin päin tutkien, olisiko polku kuitenkin lähtenyt toiseen suuntaan. Jälkiä emme nähneet, joten päädymme jatkamaan matkaa siitä, mistä jo aloitimmekin. 

Ahvenistolla menee paljon hiihtolatuja talvisin, mutta onnistuimme valitsemaan reitin kuitenkin niin, ettei meistä ollut haittaa hiihtäjille, vaikka paristi jouduimmekin ylittämään ladut. Sentään yli puolet matkasta tuli kuljettua reitillä, vaikka ihan alkumatkasta emme oikealle polulle löytänytkään. 





Reitti kulki vaikuttavan harjumuodostelman päällä, josta laskeuduttuamme aloimme jo kaipaamaan sopivaa evästelypaikkaa. Täydellinen paikka osui eteemme pienen lammen rannalta. Ilma oli aurinkoinen ja ihana. Kyllä siinä kelpasi evästellä ja istuskella. Serkku oli varannut meille pienen jälkiruokayllätyksen mukaan ja paistoi kaasulla leipäjuustoa kermassa. Päälle laitettiin lakkahilloa. Voi jestas miten hyvää se olikaan. 



Hiihtoladut ja lumi. Ei ehkä ihan taaskaan löydetty sille oikealle reitille, joten päätettiin oikaista lammen poikki. Jää näytti jokseenkin heikolta, joten kuljimme aivan rantaa pitkin. Kun luminen polku jälleen siinsi metsässä, lähdimme kapuamaan sinne. Kappas vaan! Rannassa jää petti ja jalkani upposi polvea myöten hyiseen veteen. Kenkä täyttyi vedellä. Konttasin loppumatkan metsään. Sen jälkeen olikin pysyttävä kokoajan liikkeessä, sillä märkä kenkä ja villasukka jäädyttäisi varpaat nopeasti. Onneksi lämpötila oli melko leppoinen ja vältyin isommilta paleltumilta.  

Hauska reissu kauniine maisemineen, josta ei taas tapahtumia puuttunut. Tämän kohteen voisi ehkä joskus kokea kesällä uudestaan. 

<3. Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.