Pidetään luonto puhtaana, se kyllä kiittää meitä!
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Roskaton Vaelluskummi 106
Posti toi tänään mukavan kirjeen. Se sisälsi kangasmerkin, jonka mukaan minusta on tullut 106. Roskaton Vaelluskummi. Omalla toiminnalla ja esimerkillä tulen edistämään roskatonta retkeilyä. Tämä tarkoittaa mm. sitä, mikä kannetaan metsään, jaksetaan kantaa sieltä myös pois. Jos jollekin taakka on kuitenkin liian suuri, lupaan kerätä jätteet luonnosta mukaani ja kierrättää asiallisella tavalla. Kummikohteekseni olen valinnut Hyvinkään Kytäjä-Usmi retkeilyalueen, vaikka toimintani ulottuu kaikkialle, missä liikunkin.
Pidetään luonto puhtaana, se kyllä kiittää meitä!
<3. Jenni
Pidetään luonto puhtaana, se kyllä kiittää meitä!
sunnuntai 24. syyskuuta 2017
Syyspäivä Iso-Melkuttimella
Olin jo tovin haaveillut, että ehtisin edes pienelle ruskaretkelle kuvaamaan luonnon värikylläisyyttä. Aikaa tältä rakkaalta harrastukselta syö jälleen jatkuneet opinnot työn ohessa. Tänään päätin ottaa irtioton kirjasta sekä esseestä ja lähteä nauttimaan syksyisestä luonnosta. Olikin aivan uskomattoman ihana, lämmin ja aurinkoinen syyspäivä retkeilyyn. Kohteeksi valitsin kotoa vajaan tunnin ajomatkan päässä oleva Iso-Melkuttimen. Paikka oli aivan uskomattoman kaunis. Yksi viehättävimmistä paikoista, joissa olen käynyt. Ja tiedättekö, yksi parhaista tuoksuista ikinä on juurikin syksyinen metsä. Varsinaista ruskaa en juurikaan saanut kuvatuksi, koska alue oli havumetsää, mutta niin kaunis, että se ei juurikaan harmittanut. Iso-Melkutin sijaitsee lähellä Räyskälän lentokenttää. Sekään ei harmittanut, ei juurikaan alkumatkan jälkeen kiinnittänyt edes huomiota, että lentokoneita lenteli alueen päällä yhtenään. Koin siitä huolimatta paikan rauhalliseksi.
Retkeilijöitä oli aika paljon liikkeellä, mutta poluilla sai patikoida lähes itsekseen. Telttoja alueella oli yllättävän paljon ja tulipa suorastaan himo pystyttää sellainen sinne itsekin. Jospa malttaisi odottaa ensi kevääseen. Matkaa kertyi 7,1 km. Reitin varrella oli kaksi laavua sekä nuotiopaikkaa ja lukuisia määriä pienempiä nuotiopaikkoja.
Päätin tällä kertaa tehdä helpon ja roskattoman retkeilyn. Laitoin kotona retkiruuan hautumaan Primuksen termokseen, toiseen haudutin teetä valmiiksi. Tottakai tulet on se juttu, joka kruunaa reissun kun reissun, mutta nautin myös suunnatomasti siitä, että voin istahtaa mihin tahansa kauniiseen paikkaan ja ottaa valmiin ruuan repusta syötäväksi. Ruokani oli ehtinyt olla termoksessa neljä tuntia ja se oli edelleen todella kuumaa. Löysin toisen laavun läheisyydestä mäen päältä pöydän ja penkit, joka oli oikein oivallinen paikka ruokailuun. Maisemat olivat todella kauniit.
Ehdin juuri syödä ja huilata rauhassa, ennen kuin mäen päälle alkoi kiivetä eväineen lisää porukkaa. Pöytääni tullut seurue oli mukavaa ja puheliasta porukkaa. Enpä muista reissua, etteikö Mitja olisi saanut muilta retkeilijöiltä makkaraa. Niin kävi tälläkin kertaa. En myöskään muista retkeä, etteikö puheenaiheena olisi Mitjan rotu, reppu ja ikä. Niistä riitti juttua tälläkin kertaa. Mitjaa luullaan usein pinseriksi ja pennuksi. Kyseessä on kuitenkin 4,5 vuotias Manchesterinterrieri.
Joskus poluilla kohtaa myös yllätyksiä. Tällä kertaa yllätys oli sukeltamassa oleva serkku. Bongasin Emmin korkealta mäen päältä. Toisistamme tietämättä olimme molemmat ihastelemassa Iso-Melkutinta, mutta eri vinkkelistä: toinen poluilta ja toinen pinnan alta. Kohtaaminen oli huvittava ja niinpä pyysimme Emmin sukelluskouluttajaa ikuistamaan tilanteen kameraani.
Sattuipa vielä niin, että tämä koitui retkeksi, jolloin tapahtui ensimmäinen varusterikko. Minulla on aina repussa mukana pussukka, joka sisältää erilaisia korjausvälineitä: narua, teippiä, nippusiteitä... Tässä rikossa niistä ei ollut apua, sillä Mitjan valjaista repesi yksi klipsi ompeleesta, johon reppu tulee kiinni. Koska matkaa ei ollut enää paljon jäljellä, eikä sopivaa korjausvälinettä mukana, siirsin Mitjan repun omaani ja jatkoimme matkaa. Neula ja lanka saattaisi siis olla hyvät lisävarusteet, myös hakaneuloista olisi ollut tässä kohtaa apua. Tarvikepussukka täydentykööt ainakin niillä.
Reissussa tuli kuvattua myös muutamia videoita. Haaveissani on kuvata videoita enemmänkin ja tehdä niistä yhtenäisiä koosteita. Kun aikaa vain jää opinnoilta enemmän käytettäväksi tämän rakkaan lajin pariin, aion paneutua siihenkin paremmin. Ennen sitä, yksittäisiä videoita voit katsoa alta.
Mitjan pönöttää järvessä, kunnes innostuu kaivamaan ojan. Videon voit katsoa täältä.
Mitja melkein molskahti Iso-Melkuttimeen. Videon voit katsoa täällä.
Reittivideon, joka ikävästi loppuu vähän kesken matkan, voit katsoa täältä.
Retkeilijöitä oli aika paljon liikkeellä, mutta poluilla sai patikoida lähes itsekseen. Telttoja alueella oli yllättävän paljon ja tulipa suorastaan himo pystyttää sellainen sinne itsekin. Jospa malttaisi odottaa ensi kevääseen. Matkaa kertyi 7,1 km. Reitin varrella oli kaksi laavua sekä nuotiopaikkaa ja lukuisia määriä pienempiä nuotiopaikkoja.
Päätin tällä kertaa tehdä helpon ja roskattoman retkeilyn. Laitoin kotona retkiruuan hautumaan Primuksen termokseen, toiseen haudutin teetä valmiiksi. Tottakai tulet on se juttu, joka kruunaa reissun kun reissun, mutta nautin myös suunnatomasti siitä, että voin istahtaa mihin tahansa kauniiseen paikkaan ja ottaa valmiin ruuan repusta syötäväksi. Ruokani oli ehtinyt olla termoksessa neljä tuntia ja se oli edelleen todella kuumaa. Löysin toisen laavun läheisyydestä mäen päältä pöydän ja penkit, joka oli oikein oivallinen paikka ruokailuun. Maisemat olivat todella kauniit.
Ehdin juuri syödä ja huilata rauhassa, ennen kuin mäen päälle alkoi kiivetä eväineen lisää porukkaa. Pöytääni tullut seurue oli mukavaa ja puheliasta porukkaa. Enpä muista reissua, etteikö Mitja olisi saanut muilta retkeilijöiltä makkaraa. Niin kävi tälläkin kertaa. En myöskään muista retkeä, etteikö puheenaiheena olisi Mitjan rotu, reppu ja ikä. Niistä riitti juttua tälläkin kertaa. Mitjaa luullaan usein pinseriksi ja pennuksi. Kyseessä on kuitenkin 4,5 vuotias Manchesterinterrieri.
Joskus poluilla kohtaa myös yllätyksiä. Tällä kertaa yllätys oli sukeltamassa oleva serkku. Bongasin Emmin korkealta mäen päältä. Toisistamme tietämättä olimme molemmat ihastelemassa Iso-Melkutinta, mutta eri vinkkelistä: toinen poluilta ja toinen pinnan alta. Kohtaaminen oli huvittava ja niinpä pyysimme Emmin sukelluskouluttajaa ikuistamaan tilanteen kameraani.
Sattuipa vielä niin, että tämä koitui retkeksi, jolloin tapahtui ensimmäinen varusterikko. Minulla on aina repussa mukana pussukka, joka sisältää erilaisia korjausvälineitä: narua, teippiä, nippusiteitä... Tässä rikossa niistä ei ollut apua, sillä Mitjan valjaista repesi yksi klipsi ompeleesta, johon reppu tulee kiinni. Koska matkaa ei ollut enää paljon jäljellä, eikä sopivaa korjausvälinettä mukana, siirsin Mitjan repun omaani ja jatkoimme matkaa. Neula ja lanka saattaisi siis olla hyvät lisävarusteet, myös hakaneuloista olisi ollut tässä kohtaa apua. Tarvikepussukka täydentykööt ainakin niillä.
Reissussa tuli kuvattua myös muutamia videoita. Haaveissani on kuvata videoita enemmänkin ja tehdä niistä yhtenäisiä koosteita. Kun aikaa vain jää opinnoilta enemmän käytettäväksi tämän rakkaan lajin pariin, aion paneutua siihenkin paremmin. Ennen sitä, yksittäisiä videoita voit katsoa alta.
Mitjan pönöttää järvessä, kunnes innostuu kaivamaan ojan. Videon voit katsoa täältä.
Mitja melkein molskahti Iso-Melkuttimeen. Videon voit katsoa täällä.
Reittivideon, joka ikävästi loppuu vähän kesken matkan, voit katsoa täältä.
<3. Jenni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)