lauantai 22. toukokuuta 2021

Retki Märkiön grillille

Märkiön lenkki on ollut to do... kohteiden listalla ja pidemmän aikaa, mutta aina jokin muu kiinnostava kohde on ajanut sen edelle. En väheksy lähiretkikohteita, johin Märkiökin minulle lukeutuu, mutta aina ne tutut "kotinurkat" ei tunnu kiehtovilta, vaan sitä kaipaa johonkin hieman pidemmälle. Märkiön tapainen lähiretkikohde sai nyt kuitenkin aikansa, paikkansa ja mahdollisuuden, kun perjantai-iltana hyvin myöhään katsoin seuraavan päivän sään ja päädyin sinne lähtemään. Pyysin serkkuni seuraksi mukaan, sillä tiesin, että hänenkin tulisi ajaa vaelluskenkiään sisään. 



Olin jo aikoinaan ajatellut, kun Märkiölle suuntaan, en ota eväitä mukaan, vaan ruokailu tapahtuu reitillä olevalla Märkiön Grillillä. Tietysti ennen reissua piti tarkistaa grillin aukioloajat, ja nehän natsasi. Ennen reissua olin koittanut etsiä reitistä jonkinlaista kartaa ja katsonut sen etenemistä Google Mapsista, mutta mitään järin hyvää teosta en löytänyt. Myönnettäköön, että aikaakaan en siihen etsimiseen paljoakaan käyttänyt. Luin toisen bloggaajan reissukertomuksen samaisesta lenkistä ja yhden lähtöpisteistä, Sääksin uimaran, tunsin lapsuudestani asti hyvin. Lyhyellä automatkalla sanoin serkullenikin, että nyt ei ole oikein minkäänlaista karttaa olemassa / mukana, että mennään vähän niin kuin soitellen sotaan, mutta eiköhän me hyvin selvitä. 





Kun Sääksin uimaranta alkoi lähestyä, aloimme vilkuilla ikkunoista mahdollisia reitin lähtöpisteitä. Tiesin, että reitti on kuitenkin merkitty ja viitoitettu, sillä se toimii talvella hiihtolenkkinä. Ajoin perimmäiseen parkkiin, lähimmäksi uimarantaa. Katsoimme siellä olevaa infotaulua/karttaa, josta ei juuri selvinnyt mitään. Emme nähneet mitään kylttiä, joka kertoisi, mistä Märkiön lenkille suunnata. Tiesimme kuitenkin suunnan, johon lähteä, joten niinpä päätimme lähteä kävelemään ensimmäistä näkemäämme hiekkatietä pitkin. 

Etenimme n. puolen kilometrin verran, kun edessä oli selvästikin yksityinen alue ja toinen, ehkä yleinen alue, joten polkumme päättyi käytännössä niihin. Käännyttiin takaisin ja jatkettiin aiemmin ohitetusta risteyksestä vasemmalle, joka toki noteerattiin aiemminkin. Olimme kävelleet jo noin kilometrin, kun löysimme opasteet ja viitat lenkille. Auto olisi kannattanut jättää Sääksissä parkkii heti ensimmäisiin ruutuihin, jotka vasemmalla puolella vastaan tulevat.

Innoissamme jatkoimme matkaa ja eipä aikaakaan, kun aurinko ja patikointi teki olon sen verran kuumaksi, että piti pitää pieni vaatteidenvähennystauko. Matka jatkui ja saavuimme risteykseen, jossa viitta näytti Märkiön lenkin jatkuvan oikealle. Sinne siis. Reitti kulki poikki suoalueen, mutta pääsimme välttämään mutaisimman ja märimmän kohdan kulkemalla suon reunaa pitkin. Saavuimme Kehityksen majalle, jonka tiesin olevan toinen mahdollisista lähtöpisteistä Märkiön lenkille. Yllätykseksi siellä kuitenkin oli viitta Märkiön lenkille suuntaan, josta olimme juuri tulleet. Edellisessä risteyksessä se oli kuitenkin sinne päin, johon olimme kulkeneet. Jos olisimme noudattaneet kylttejä, olisimme patikoineet loppupäivän näiden kahden viitan ja risteyksen väliä. Ajattelin, että nuolien suunnalla täytyy olla jotain tekemistä hiihtosuunnan kanssa, josta muistin jossain yhteydessä reitin osalta lukeneeni, ja päädyimme yhteistuumin jatkamaan matkaa eteenpäin.



Edessä oli jälleen pieni kosteikko, jonka jälkeen nousimme pienen mäen ylös. Mäkeä kiivetessä näin sen päällä ajavan auton. Saavuimme pian tälle hiekkatielle, eikä mitään viittoja tai merkkejä mihinkään suuntaan. Tutkimme aikamme karttaa ja suoraan olisi sen mukaan pitänyt mennä. Eteenpäin vain ei näyttänyt kulkevan minäkänlaista polkua. Kun kuitenkin lähdimme sitä kohti kävelemään, siellä oli kuin olikin pieni polku, ja suuntakin näytti oikealle. 



Eipä aikaakaan, kun tajusimme, että polku vie rakennuksen pihaan, johon auto oli äsken ajanut. Onneksi oli, sillä päädyimme kysymään sieltä neuvoa. Paikka oli Pääkaupunkiseudun partiolaisten hallussa ja neuvonantajalla oli selvästi tuntemusta alueesta. Meillä kävi tuuri. Hän neuvoi palaamaan tietä pitkin ja Märkiön lenkki kääntyisi jonkin matkan päästä oikealle. Joten ei muuta, kun sinne siis! Naureskelimme, että ollaan saatu reitille jo aika paljon lisämittaa sen suhteen, että sen piti olla n. 7-8 km lenkki. 




Ohitimme pian risteyksen, jossa hetki sitten olimme lukeneet karttaa. Jatkoimme eteenpäin. Tuli risteys, josta piti partiolaisen mukaan kääntyä oikealle. Risteys oli kuitenkin se, josta me aiemmin lähdimme toiseen suuntaan päätyen Kehityksen majalle. Siinä se viitta Märkiön lenkistä jökötti edelleen näyttäen aivan toiseen suuntaan. Uhmasimme sitä ja uskoimme partiolaista, sillä muuten olisimme olleet taas pian Kehityksen majalla, jossa se viitta taas näytti eri suuntaan. Emme halunneet jäädä kulkemaan päiväksi näiden kahden opasteen väliä, joten matkaan! 




Homma näytti taas hetken matkaa hyvältä ja joku matkalla ollut viittakin näytti taas samaan suuntaan, johon kuljimme. Tulimme risteykseen, jossa oli kartta ja viittoja. Siitä huolimatta jouduimme jälleen arpomaan suuntaa. Katsoimme karttaan piirrettyä reittiä ja lähdimme kulkemaan sen mukaan seuraten vihreää linjaa, vaikka opaste Märkiön lenkistä näyttikin vasemmalle meidän jatkaen suoraan. Hetkellisesti tuli kiva tuli tunne, että olemme vähän syvemmällä metsässä, vaikka koko reitin leveää, ei minulle niin mieluisaa latupohjaa kuljimmekin.

Eipä kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun kohina alkoi vallata korvia. Suunta oli selvästi oikea, sillä se tuli Hanko-Mäntsälä tieltä, jonka varteen olimme suuntaamassa Märkiön Grillille syömään. Reitti kulkee hetken matkaa aivan tien vieressä. Pian edessä oli märkiön leirikeskus ja heti sen perään reitin laavu. Hämmästelin laavun sijaintia, sillä se on aivan vilkkaan "kaksvitosen" varressa. Ei millään tavalla haluttava paikka jäädä tulistelemaan ja syömään. Enää muutama sata metriä, ja olimme määränpäässämme grillillä. Tilasimme hampurilaiset, ostimme limut ja täytimme vesipullot. 

Ruuan päälle tuli raukea olo, mutta sitkeesti jatkoimme matkaa. Mittari näytti kilometrejä sen verran, kun olimme reitille alun alkaen niitä uumoilleet, mutta paluumatkaa olisi vielä jäljellä. Kävelimme reitin kauneinta kohtaa harjanteella järven ja lammen välissä. Katselimme sillä silmällä ympärillemme, mistä löytäisimme mukavan paikan istahtaa ja juoda repuissa olevat teet. Kuljimme hyvän matkaa takaisin päin, kunnes löysimme sopivan kiven ja kannon. Siinä nautimme pari kuppia lämpimää, ennen kuin taas pistimme jalkaa toisen eteen.






Paluumatkalla näimme muutaman lenkkeilijän, mutta muuten reitti oli hiljainen ja rauhallinen. Saavuimme tuttuun risteykseen, jossa edelleen viitat näyttivät mitä sattuu, mutta tällä kertaa tiesimme, mihin suuntaan jatkaa. Kun lopulta saavuimme takaisin autolle, oli kilometrejä kertynyt 11. Sen kyllä tunsi jaloissa, sillä en itsekään ollut pitkään aikaan kävellyt vaelluskengissäni, tai muutenkaan, näin pitää lenkkiä. Hyvää treeniä, vaikka maasto aika tasaista ja todella helppoa olikin. Reissu oli kiva ja sen pääkohta tietysti se, että sitä patikoi grillille syömään. Tällä kertaa sitä tuli todella etsittyä ja metsästettyä ruokansa. Muuten Märkiö kuljettuine latupohjineen ei tehnyt minuun sellaista vaikutusta, että palaisin sinne uudestaan. Yksi kiva kokemus ja näkemys kuitenkin muiden retkien joukossa. 

<3. Jenni

perjantai 21. toukokuuta 2021

Varustetestit Pahnakalliolla

Olin tässä kevään mittaan jo useamman kerran miettinyt reissua Hyvinkään Pahnakalliolle, jossa kävin ensimmäisen kerran lähes viisi vuotta sitten. Jostain syystä halusin paikan päälle uudestaan ja mikäpä ettei. Se on helposti saavutettavissa vain muutaman kilometrin päässä kotoani ja olin jo silloin aikoinaan luvannut viedä serkkuni sinne mukana. Niinpä pyysin hänet kaveriksi ja oli meillä oikeastaan ihan tarvettakin yhteiselle pienelle "testiretkelle", sillä ollaan lähdössä kesäkuussa Repovedelle ja vietämme silloin molemmat ensimmäisen yön riippumatoissa. Otettiin olemassa olevia yöpymisvälineitä Pahnakalliolle mukaan. Testattiin kahta erikokoista riipparia, jotka varastoistani löytyvät, ja selvitimme, kummassa on parempi nukkua.









Erityisesti itseäni kiinnosti tarpin viritys riippumaaton päälle. Olin hankkinut sitä varten mustekaloja ja halusin koittaa, miten homma niiden kanssa toimii, ja toimihan se. Maanarut aiheuttaa vielä hieman päänvaivaa, sillä Pahnakalliolla oli aivan jäätävän kylmä ja kova tuuli, joka oli sinänsä hyvä, sillä se kertoi, että tarppi kyllä lähtee lentoon, jos se ei ole huolellisesti kiinnitetty. Repovedellä emme tule yöpymään tämän kaltaisella kalliolla ja kallio on tietysti maaperänä huono kiinnitysalusta minkäänlaisille koukuille, mutta ajatuksia herättävä kuitenkin. Tuuli voi olla ilman kallion huipulla oloakin erittäin kova. Koska olin kotiin päästyäkin vielä hyvä aikaa aivan syväjäässä, sai tämä pieni perjantai-illan reissu pohtimaan myöskin aluspeiton hankintaa, vaikka olin ajatellut pärjääväni pelkällä riippumatolla ja makuupussilla. Sen lisäksi, että ihastelimme Pahnakallion lippaa ja luolaa, testasimme varusteita aika otollisissa ja ajatuksia herättävissä olosuhteissa. 







Minusta ei ole luolaan menemään, vaikka sinne sen kapeudesta johtuen kyllä mahtuisi hivuttautumaankin. Tyydyin katselemaan sitä otsalampun valossa suuaukolta ja näkymä on sellainen, että en menisi sisälle mistään hinnasta. Tarina kertoo, että supikoirat tai mäyrät pitäisivät siellä majaansa. Mene ja tiedä. Kiipesimme Pahnakallion korkeimmalle huipulle ja laskeuduimme sieltä alas kiertäen kalliota ympräi palataksemme jälleen huipulle, jossa teimme varustetestit ja hoidimme evästelyn. Hanskat ja pitkät kalsarit ei olisi ollut yhtään liikaa siinä puhurissa. Onneksi päässä oli sentään lippis ja sen päällä huppu. Vaikka retkeily ei sinänsä mitään tähtitiedettä olekaan, niin luonto kyllä asettaa lajille omat haasteensa. 














Pahnakallio on kiva pieni retkikohde, jossa lippa ja luola on saavutettavissa lyhyen matkan kävelyllä tasaisessa maastossa, joka tällä kertaa oli hyvin vetinen. Kallion päälle kiipeäminen vaatii jonkun verran töitä ja jyrkkyydestä johtuen siellä täytyy olla askelissaan varovainen. Viisi vuotta sitten paikkalla oli kamalasti jätettä. Harmiseki huomasin saman ilmiön näin vuosien jälkeenkin. Heti alkuun vastassa on mm. auton renkaita ja kuvaputkitelkkari. Kalliolla lasinsirpaleita. Mihin ja miten kukaan kuvittelee näiden sieltä katoavan? Ei minkäänlaista kunnioitusta ja arvostusta luontoa kohtaan. 



<3. Jenni