Kolmas kerta toden sanoo. Tämä reissu oli suunniteltu tehtäväksi jo kaksi kertaa aiemmin, mutta se peruuntui milloin minkäkin syyn johdosta. Tämä marraskuinen päivä osoittauti kuitenkin täydelliseksi ajankohdaksi, sillä lunta ei vielä ollut, ja ruska oli päässyt värittämään Isosuon henkeäsalpaavaan värikukoistukseensa. Imin niitä värejä sieluuni asti. Isosuo oli erittäin kaunis ja sympaattinen alue. Lisäksi Puurijärven alue teki vaikutuksen erikoisella olemuksellaan.
Lähdimme liikkeelle Mutilahden pysäköintialueelta. Olimme suunnitelleet kiertävämme 2 km reitin ja evästelevämme reitin varrella olevalla Turvesuulilla. Heti reitin alussa viitta näyttii Turvesuulille olevan matkaa vain 300 m, jolloin teimme päätöksen kiertää reitti "väärin päin" viittoihin nähden ja pitää evästelytauon vasta reitin loppupuolella. Tämä olisi tietysti ollut huono juttu, jos reitillä olisi ollut muita ihmisiä. Pitkoksilta olisi joutunut pomppia yhtenään väistämään. Parkkipaikalla oli kuitenkin lisäksemme vain kaksi autoa, joten ruuhkaa ei ollut tiedossa.
Suo oli sanoinkuvaamattoman kaunis ja värikäs. Jonkin matkaa kuljettuamme saavuimme 4 m korkealle luontotornille. Näkymät sieltä olivat kauniit ja taivaalta roikkuvat pilvet tekivät jännän tunnelman. Olimme Isosuolta matkalla vielä Puurijärven lintutornille, joka on puolestaan 18 m korkea ja mietimme tähän luontotorniin verraten, miten korkea se sitten onkaan.
Pian luontotornin jälkeen saavuimme risteykseen, josta käännyimme Turvesuulille. Rakennusta on käytetty tupreen kuivattamiseen ja säilömiseen. Se oli pärekattoineen vaikuttava näky miljöössään. Jäimme evästelemään sen edustalla olevalle penkki- ja pöytäryhmälle riistakeittoa, jota olin valmistanut mukaan mummomme ohjeella. Juuri kun olimme saaneet syödyksi, alkoi satamaan. Sade kuitenkin lakkasi yhtä nopeasti, kun alkoikin, emmekä juuri edes kastuneet. Kun ennen lähtöä vielä katselin kartaa, mihin tuoreet pitkospuut turvesuulilta mahtaa johtaakaan, serkkuni sanoi kovaan ääneen: "Jenni kato". Olin varma, että läheisyyteemme on tullut joku merkittävä isompi eläin, mutta kun käännyin ympäri, näin reippailemassa olevan pariskunnan. Täällä saimme olla ja kulkea kahden, joten parin ihmisen näkeminen sai selvästi hämmästymään. Tuoreiden pitkospuiden määränpäästä ei ollut täyttä varmuutta, mutta epäilimme niiden johtavan Isosuon lintutornille. Emme kuitenkaan lähteneet sitä katsomaan, sillä aurinko laskisi pian ja halusimme kokea ennen pimeää Puurijärven lintutornin, joka osoittauti nappivalinnaksi.
Ajoimme autolla n. 6 km matkan Kärjenkallion parkkipaikalle ja siitä lähti 800 m matka lintutornille, joka on 18 m korkeudellaan yksi Pohjoismaiden korkeimmista. Lintutorniin mahtuu kerralla 50 henkilöä. Aluksi matka oli viehättävää ja esteetöntä metsäpolkua, joka vei hienolle näköalapaikalle. Siitä eteenpäin lintutornille matka olikin ennenkokematon. Vieressämme oli sähköaitaa ja mietimme, minkä eläinten aitaus mahtaa olla kyseessä. Aitaus osoittautui suureksi, mitä edemmäs kuljettiin. Lopulta olimme jonkinlaisella portilla, joka selvästi veisi tälle laitumelle. Totesin, että ollaan tultu väärään paikkaan, mutta samalla huomasin edesspäin kyltin, jossa veräjät kehoitettiin sulkemaan hyvin mennen tullen, ettei lehmät karkaisi. Tästä siis selvästikin piti jatkaa eteenpäin. Lehmiä ei enää ulkosalla näkynyt.
Porttien jälkeen matka jatkui kapealla kaistaleella, joka on tehty tai muodostunut lehmien laitumen ja rehevöittyneen, lähes umpeen kasvaneen Puurijärven väliin. Tällä erikoisella "polulla" huomio kiinnittyi myös juuri puhjenneisiin pajunkissoihin. Matka lintutornille ei ollut pitkä, mutta taisin hämmästyksekseni todeta monta kertaa, että tämä on kyllä tosi erikoinen ja erilainen paikka. Joutsenten laulu raikasi vieressämme yhtenään ja niitä oli Puurijärvessä valtava määrä.
Kiipesimme torniin, joka ei lopulta tuntunutkaan niin korkeelta, mitä olin kuvitellut. Huipulla kävi kova tuuli, joutsenia näky lukemattomia määriä, ja hämärä alkoi laskeutumaan. Mekin laskeuduimme alas, ja jäimme vielä nauttimaan lintutornin juurelle pari kuppia kaakaota. Kun lähdimme 800 m mielenkiintoisen matkan takaisin kohtia autoa, olikin jo aivan pimeää.
Tämä kansallispuisto oli kaunis, erilainen ja kokemisen arvoinen päiväreissukohde. Reissu oli kaikin puolin jälleen kerran mukava. Menomatkalla pysähdyimme shoppailemaan Humppilan Lasin ostoskeskukseen, paluumatkalla poikkesimme Urpolan kartanon joulutapahtumaan ja Forssassa söimme vielä Autokeitaalla kebabit. Näimmepä yhden peurankin, joka jolkotteli edessä ajavamme auton edestä.
<3. Jenni
