sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Bengtskärin majakka

Yksi pitkäaikaisista haaveistani on vihdoinkin toteutunut: retki ja yöpyminen Bengtskärin majakalla.


Retki alkoi juhannus sunnuntaina n. 200 km automatkalla Helsingistä kohti Kasnäsin satamaa.
Kasnäsistä hyppäsimme Sissel nimiselle lautalle, joka ajoi ensin n. 15 min matkan Rosalan kylään, jossa sijaitsi Viikinkikeskus. Vastaanotto viikinkikeskuksessa oli ystävällinen ja päällikön hallissa meitä odotti höyryävä kuha- ja lihakeitto saaristolaisleipineen sekä viikinkien tapaan tehty olut, jotka tarjoiltiin saviastioista.

Päällikön halli oli erittäin tunnelmallinen keskellä olevine isoine tulisijoineen, lampaantaljoineen ja kynttilän valoineen. Lounaan jälkeen oli vuorossa esittelyvideo viikinkiajalta sekä heidän jumaltarustosta. Videoiden jälkeen oli mahdollisuus tutustua viikinkiaikaiseen esineistöön, josta osa on löydetty Rosalan alueelta. 


Rosalan Viikinkikeskuksesta matka jatkui lautalla kohti Bengtskäriä. Edessä oli n. tunnin lauttamatka hurmaavassa saaristossa. Lautan keinuessa aallokossa kohti avomerta, saatoin hetken torkahtaakin. Vihdoin majakka  ja sen kallioinen luoto oli näkyvissä. 

Poistuimme lautalta kohti majakkaa kallioista kujaa pitkin. Henkilökunta toivotti tervetulleeksi ja opasti majoittumaan entisten majakanvartijoiden ja sumusireeninhoitajan huoneisiin. Kohdallemme osui sumusireeninhoitaja Lindebrandtin entinen asuinhuoneisto. Majakassa on kaikkiaan kuus huonetta, joista seuraavan yön olisi käytössä lisäksemme kolme. Samalla jaoimme illan saunavuorot majoittujien kesken. Bengtskärin majakan puusauna on rakennettu samana vuonna kuin majakkakin, 1906. Sen löylyjä odotin mielenkiinnolla. 


Ennen myöhäisillan tunnelmallisia löylyjä ja illallista edessä oli tilaisuus, jossa kerrottiin majakan historiasta, jonka tapahtumat ovat vaiheikkaat iloineen ja suruineen. Elämä majakalla on ollut täysin luonnonvoimien säätelemää. 


Majakkaa on ollut rakentamassa vuonna 1906 kaikkiaan 120 työntekijää. Sen kiviaines, graniitti, on louhittu sen omalta luodolta. Lisäksi rakennuksessa on käytetty 448 000 tiiltä. Majakka on 48 m korkea, huippu 52 m merenpinnasta. Majakassa on asunut enimillään 32 henkilöä, joista 21 oli lapsia. Majakan tornin huipulle johtaa 252 betoniaskelmaa ja matkalla on 32 ikkunaa. 



Ensimmäisen maailmansodan aikana 1914 majakan työntekijät perheineen evakuoitiin. Saksalaiset ampuivat majakkaan n. 30 kranaattia vahingoittamatta sitä pahemmin. Majakan tuhoisimpia tapahtumia on ollut Bengtskärin taistelu vuonna 1941, jollon työntekijät perheineen evakuoitiin jälleen. Venäläisten oli tarjoitus räjäyttää majakka, jotta se ei häiritsisi heidän sotatoimia. Bengtskärin taisteluun osallistui yhteensä 1000 suomalaista ja venäläistä maalla, merellä ja ilmassa. Taistelu päättyi suomalaisten voittoon, vaikka venäläiset pommittivat majakkaa lentokoneista vielä seuraavana päivänä, jolloin se sai myös suurimmat vauriot. Majakka vihittiin uudestaan alkuperäiseen tehtäväänsä vasta vuonna 1950, jolloin majakanvartijat palasivat tehtäviinsä. 


Majakan valon toiminta automatisoitiin vuonna 1968, jollon myös majakanvartijoiden virat lakkautettiin. Majakka jäi autioksi ja tyhjilleen. Vuonna 1992 majakka vuokrattiin Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle, jolloin majakalle laadittiin myös kattava korjaus- ja käyttösuunnitelma. Vuonna 1995 majakka vihittiin jälleen, tällä kertaa uuteen käyttötarkoitukseensa: matkailu- kokous- ja tutkimuskäyttöön. Majakassa on majoitustoiminnan lisäksi nykyään mm. kaksi kahvilaa, kappeli sekä museotiloja näyttelyineen. 

Seuraavana vuorossa oli pullakahvit. Voi miten taivaalliselta se voisilmäpulla maistuikaan! Kauaa emme malttaneet pysytellä sisällä, vaan lähdimme tutkimaan luotoa tarkemmin. Sen kalliot ja kivikot tekivät lähtemättömän vaikutuksen sileillä pinnoillaan. Majakkaa ja sitä ympäröimiä rakennuksia tuli ihmeteltyä monesta suunnasta,ympärillä vain avomerta. Tuuli oli jokseenkin kova, mutta aallot siitä huolimatta maltilliset. 








Sotahistoriastaan johtuen Bengtskäriin on sittemmin rakennettu myös bunkkeri, jonka käytäviin ja onkaloihin pääsi tutustumaan kahvilasta lainattavien taskulamppujen avulla. Hui miten pelottava paikka! Olin varma, että kohta jaloissani vilisee hiiriä ja rottia. Jännityksen voitettuani bunkkerikin osoitautui mielenkiintoiseksi kokemukseksi. 

Kallioilla ja bunkkerissa kiertelyn, majakan torniin kiipeämisen, sekä maisemien ja tunnelman ihastelun jälkeen maistui lasilliset viiniä ennen illallista, joka tarjoiltiin seisovasta pöydästä. Ruoka majakalla oli perinteistä ja hyvää. Illallisen jälkeen koitti vihdoin saunavuoromme. Kiukaan lämmitti puut, eikä juoksevaa vettä ollut. Näkymä saunan ikkunoista merelle oli hurmaava. Aurinko alkoi laskemaan mailleen ja saimme ihailla sitä koko saunavuoron ajan.

Ennen nukkumaan menoa majakassa kiikkustuolissa istuen viinilasin äärellä, ruutuikkunoista belargonioiden välistä merelle katsoen, näin yhden ikimuistoisimmista auringonlaskuista ikinä. 


Yön nukuimme kuin tukit ja aamulla heräsimme lopulta vasta hieman ennen aamiaista. Olin varma, että majakassa kummittelisi yöllä, mutta niin ei onneksi käynyt. Päivä osoittautui edellistä tyynemmäksi ja aurinkoisemmaksi. Aika kului kallioilla oleskellen ja kävellen, sekä majakan historiasta kertovaa kirjallisuutta lukien ja jutellen. Erityisesti luodon ympäristössä asustava kyhmyjoutsenpari teki minuun suuren vaikutuksen. Ostin jopa matkamuistoksi hopeiset "timantein" somistetut joutsen korvakorut. Joutsenten lisäksi luodolla asustaa ja pesii paljon haahkoja. 




Vaikka käytännössä luodolla ei juuri tekemistä ole, ei aikamme käynyt pitkäksi. Jos et halua paeta paikkaan omine ajatuksineen itseäsi tutkimaan, suosittelen hyvää matkaseuraa, jonka kanssa jakaa hedelmällisiä keskusteluja sekä iloa ja naurua. Meiltä onnistui näiden kaikkien yhdistelmä. Myös majakan henkilökunnan touhuja oli mukava seurata, miten he paikkaa pyörittävätkään. 


Pian olikin jo lounaan, lähtökahvien ja taivaallisen voisilmäpullan aika, jonka jälkeen lautta lähti viemään reilu tunnin kestävän matkan takaisin kohti Kasnäsiä. Olin onnellinen, koska yksi haaveistani oli juuri toteutunut ja tullut päätökseen täydellisesti. Päiväretken sijaan suosittelen Bengtskäriin ehdottomasti yönyli reissua. Silloin kokemuksesta saa kaiken mahdollisen irti. Lämmin ja sydämellinen kiitos matkaseuralleni, että sain jakaa ja kokea tämän kaiken kanssasi. 

<3. Jenni

maanantai 28. toukokuuta 2018

Suomiehen luontopolku vol. 2

Pikkuhiljaa alkaa koittamaan aika, kun pystyn irrottautumaan opinnäytetyöltäni rakkaimman henkireikäni ja harrastukseni pariin. Siitä huolimatta lähdin kuitenkin tänään Helsingistä hakemaan synnyinkaupunkini Hyvinkään kirjastosta vielä kolme kirjaa lähdemateriaalia läpikäytäväksi. Ja ennen kuin enempää kukaan ehtii ihmettelemään miksi näin, niin Helsingissä kirjoihin oli jonot, Hyvinkäällä ei. Halusin tästä muuten hieman nihkeästä reissusta tehdä kivan, ja mitenkäs muutenkaan sen olisin tehnyt, kuin retkeillen ja valokuvaten.




Koska aikaa retkeilyyn ei juuri paljon ollut, valitsin kohteeksi Suomiehen luontopolun, jonka avajaisissa vierailin Syyskuussa 2017. Siihen bloggaukseen löydät täältä. Muistelin oppaan syksyllä kertoneen, kuinka paikka on keväisin ja kesäisin vaikuttava näky luonnon kukkineen. Halusin ehdottomasti nähdä tämän ennallistamistyönalla olevan soramontun, varsin erikoisen ja kiehtovan luontopolun siinä asussaan.





Kukkia ei ollut. Muutama satunnainen lupiini siellä täällä. Liekö syy kuivuudessa, jota on nyt jatkunut ilman sadetta reilut kolme viikkoa. Ja kuivaa siellä olikin. Kaikki aivan korppua. Kuivunut sammal teki maiseman kiehtovaksi kuvata. Myös Mitja rakasti kihnuttaa itseään sitä vasten, josta sain onneksi ikuistettua hauskan videon. Sen löydät täältä.





Reitiksi valitsin paikan pisimmän polun, joka on merkattu keltaisin merkein. Suosittelen ehdottomasti kulkemaan sen. Reitti on pääsääntöisesti helppokulkuinen, joskin jonkun verran nousua ja laskua on. Pahimpiin laskupaikkoihin on laitettu turvaksi ja avuksi köyttä, josta saa tarvittaessa tukea. Reitti on kaikkiaan 3,5 km pitkä ja todella palkitsee kulkijansa.





Suomiehen luontopolun nähtävyyksiä ovat erityisesti valtava ja erittäin vaikuttava kivikkoalue, nimeltään Jätinkatu, joka on peräisin jääkauden ajoilta. Jätin jalanjälki, niin ikään kivistä tehty, on ylhäältä rinteeltä katsottuna erittäin upea taideteos. Lisäksi juuret ylöspäin pystytettyjä puiden runkoja voisi ihailla loputtomiin.







Paikka oli rauhoittava. Mitjan ja minun seurana vain lintujen laulu ja auringon lämö. Koska Suomiehen luontopolulla ei ole nuotiopaikkaa, on käytännössä vain luovuudesta ja mielikuvituksesta kiinni, mihin evästelypaikan haluaa rakentaa. Valmiit eväät kannattaa siis ottaa mukaan. Näin tein itsekin. Ruuat ja tee oli valmiina termoksissa. Erittäin suuresta metsäpalovaarasta johtuen en itsekään ottanut minkäänlaisia tulisteluvälineitä mukaani. Termokset ovat käteviä myös siksikin, että tällöin luontoon ei tule kantaneeksi roskia mukana, jotka valitettavan usealta tuppaavat sinne vielä unohtumaan.









Nautin suunnattomasti istuskella teeni äärellä ilta-auringon paisteesta nauttien. Unohdin, että on maanantai, unohdin, että takan on työpäivä, unohdin, että edessä on työpäivä, unohdin, että kotiin olisi vielä 50 kilometriä ajettavana, unohdin juuri lainatut kirjat ja opinnäytetyön... Lyhyt ja pieni, mutta merkitykseltään jätin suuri arki-illan retki teki jälleen tehtävänsä.







<3. Jenni