perjantai 10. elokuuta 2018

Lammaspaimenena Pyhä-Häkin kansallispuistossa

Noin parivuotta sitten olin törmännyt ensimmäisen kerran Metsähallituksen järjestämiin lammaspaimenviikkoihin ja ajattelin, että wau, pääsispä sellaisen kokemaan joskus itsekin. Menneenä talvena, eräänä perjantai-iltana rentouduin kotona sohvalla viinilasin kanssa ja selasin samalla Facebookia. Silmiini osui Metsäahallituksen ilmoitus, että tulevan kesän lammaspaimenviikoille on juuri parhaillaan haku käynnissä. Sen enempää miettimättä avasin ilmoittautumiseen johtavan linkin, ilmoittauduin halukkaaksi vain yhteen paikkaan, Pyhä-häkin kansallispuistoon, vaikka useampikin kohde olisi ollut mahdollinen. Sen jälkeen jokseenkin unohdin koko asian.



Ei tainnut olla vielä edes kunnolla kevät, kun sain Metsähallitukselta puhelun, että olen voittanut arvonnassa yhden Pyhä-Häkin kansallispuiston lammaspaimen viikoista tulevalle kesälle 3.-10.8.2018. En ollut uskoa tuuriani. Olin todella riemuissani. Sitten iski paniikki. Miten osaan olla lampaiden kanssa? Minulla ei ole niistä mitään aiempaa kokemusta. Mitä jos joku peto tappaa ne? Mitä jos ne karkaavat? Miten osaan hoitaa niitä? Kysymyksiä pyöri päässä tuhannen ja yhde yön tarinan verran. Elokuun alussa olevaan viikkoon olisi vielä aikaa, joten rauhoituin.



Kevät ja alku kesä meni vauhdilla. Olin saaut Metsähallitukselta kirjeen, jossa kerrottiin pintapuolisesti perusasioita: mistä saan avaimen, tuvan varustuksesta jne., mutta lampaiden hoidon osalta oli mainittu, että tarkemmat ohjeet löytyvät tuvan pöydällä olevasta kansiosta. Etukäteen en siis niiden osalta voinut juuri valmistautua. Oli reippaasti kohdattava se, mikä edessä on. Seuraavista kuvista voitte päätellä, että jännitykseni oli jokseenkin turha. Se oli lampaiden kanssa molemminpuolista rakkautta ensisilmäyksellä. Ja kun ne kaikki halusi selfieen mun kanssa...







Lampaat olivat Pyhä-Häkin kansallispuistossa Poika-ahon laitumella keskellä "ei mitään". Poika-aho on 1854 rakennettu tila, jossa ei ole sähköjä, veden saa kaivosta, tupa lämpiää isolla avotakalla, jääkaappi ja kaksilevyinen liesi toimivat kaasulla, valaistuksena toimivat kynttilät. Tässä tuvassa, tilan päärakennuksessa majoituin viikon ajan. Näihin olosuhteisiin lähtö vaati pakkaamisen suhteen ajattelua. Tärkeimmiksi varusteiksi viikon aikana osoittautuivat kumisaappaat (laitumella kävelyä varten), aurinkokennolla toimiva varavirtapankki puhelimen latausta varten, kynttilät tuvan valaistukseen sekä päiväkirja ja kynä. Poika-ahon tupa pihapiirin muine rakennuksineen on yksi kansallispuiston nähtävyyksistä ja yksi retkeilyreiteistä kulkeekin pihapiirin sekä lampaiden laitumen läpi (video). "Turistejakin" oli siis tiedossa.  Yhtä sadepäivää lukuunottamatta pihapiirissä kävi joka päivä muutamia retkeilijöitä evästelemässä. Kaukaisimmat olivat Espanjasta.











Kun saavuin autolla metsätietä Poika-ahoon, ensimmäinen ajatus oli, että wau mitä rakennuksia. Heti seuraava ajatus oli, että viikko yksin täällä mettänkeskellä.... No, olihan minulla Mitja, ja kymmenen lammasta, joista en vieläkään tiennyt yhtään mitään.

Ensimmäisenä tarkastin torpan, jossa tulisin seuraavan viikon asumaan. Avain löytyi koodin takaa kerrotusta paikasta. Kun avasin tuvan oven, vastassa oli eteinen. Heti vastapäätä keittiö, jonka ikkunan takaa tuleva päivänvalo kykeni valaisemaan vain sen. Eteinen jäi sysipimeäksi. Vasemmalla oli iso tupa, jossa valtava avotakka, sänkyjä ja pitkä pirttipöytä penkkeineen. Kahdella seinällä oli tilaan nähden pienet ikkunat, joista tuleva valo ei valaissut huonetta kokonaan, se oli hämärä. Torppa oli erittäin tunnelmallinen ja huokui vanhaa henkeä. Täällä varmasti kummittelisi! Mutta viihtyisin.













Seuraavaksi lähdin etsimään lampaita. Huomasin niitylle vievät portaat. Kiipesin ne ylös ja alas valtavaan aitaukseen samalla tähyillen, missä lampaat mahtoivat olla. Lähdin kävelemään niityllä alaspäin johtavaa polkua. Siellä ne näkyivät. Jännittyneenä ja hitaasti kävelin lampaita kohti. Minulla ei ollut mitään käsitystä ennakkoon niiden käyttäytymisestä. Päästyäni niitä hieman lähemmäs, yksi lampaista huomasi minut ja sanoi kuuluvasti bäääää. Samassa koko kymmenpäinen lauma lähti juoksemaan maa tömisten minua kohti ja olin sillä hetkellä hieman kauhuissani. En tiennyt, mitä lampaat tulisivat minut kohdatessa tekemään. En ehtinyt ajatella juurikaan enempää, kun kymmenen lammasta oli jo luonani. Ne piirittivät minut täysin väliinsä, osa jatkoi niittämistä, osa haisteli, karitsat pureksivat hieman vaatteitani ja muutama kookkaampi vaati paijaamista. Kädet hieman täristen jännityksen purkauduttua astelin niityltä takaisin autolle, josta purin tavarat ja Mitjan, jotta voisimme asettautua taloksi.




Asetuttuamme aloilleen, luin tuvan kansiosta ohjeita lamapiden hoidon osalta. Raikasta ja puhdasta vettä tulisi olla jatkuvasti saatavilla, lampaat pitää laskea muutaman kerran päivässä, niiden vointia ja kuntoa tulee tarkkailla, ja että kulkevat laumassa. Lampaat ravitsivat itsensä niittämällä valtavan kokoisella niityllään ja suolakivioli oli katoksen luona tarjolla. Sitten sitä ihanaa lampaiden kanssa hengailua, rapsuttelua ja seuranpitoa. Olin varma, että selviäisin viikosta hienosti. Silti minua arvelutti, entä jos jokin peto hyökkäisi yöaikaan niitylle...


Lähdin samantien tarkistamaan lampaiden vesitilanteen. Vesiastiat olivat roskaiset, joten vaihdoin niille kaivosta pumppaamalla puhtaat vedet. Samalla kävin tietysti uudestaan tervehtimässä söpöläisiä. Lampaat vaikuttivat olevan kovin innoissaan, kun kohtasivat minut niityllä. Vähän sama reaktio, kun menet kotiin, jossa koira on aina iloisesti toivottamassa sinut tervetulleeksi. Seuravaksi päätin keittää päiväteet kaasuhellalla ja lukea edellisten viikojen paimenien päiväkirjakirjoitukset. Paimenia oli kuluvana kesänä ollut jo yhdeksän ennen minua. Kävi ilmi, että vesi oli päässyt loppumaan kaivosta kerran aiemmin erittäin kuuman ja kuivan kesän ansiosta. Vettä tulisi käyttää säästeliäästi. Kaivon vedellä pitäisi juottaa lampaat ja yksi koira, saada siitä oma ruoka-, juoma, pesu- ja tiskivesi.




Päivä oli pian kääntynyt iltaan ja päätin jättää saunan lämmityksen seuraavalle päivälle. Ilta meni istuen tuvassa tunnelmallisesti kynttilänvalossa, kuunnellen sitä, kun ei kuulu yhtään mitään, katsellen ikkunasta, kun pimeys laskee metsän keskelle ja kirjoittaessa päiväkirjaa ensimmäisen päivän kokemuksista. Tunnelma oli hieman jännittävä.



Yön nukuin kuin tukki ja aamulla heräsin virkeänä. Raotin hieman verhoja ja olin suorastaan riemuissani, kun näin alhaalla laitumella lampaita. Ainakin osa niistä olisi hengissä ja tallessa! Ensin huolehdin Mitjan aamulenkityksen, seuraavaksi laskin ja rapsutelin lampaat, vaihdoin niille raikkaat vedet astioihin ja suuntasin lopulta itsekin aamupalalle. Aamiaisen jälkeen oli vuorossa retki kansallispuiston reiteille (linkki bloggaukseen tulossa myöhemmin). Olen käynyt retkellä Pyhä-häkin kansallispuistossa aiemminkin (juttu löytyy täältä) ja se on puustoltaan edelleen kiehtovimpia ja ainutlaatuisimpia metsiä, mitä olen reissuillani Suomessa tähän mennessä nähnyt. Retkellä vierähti evästaukoineen suuri osa päivästä ja Poika-ahoon takaisin päästyä olikin lampaiden hoitamisen lisäksi saunan lämmityksen aika.




Saunaan vesiä kantaessa kaivo alkoi näyttämään merkkejä veden loppumisesta. Ei voi olla totta! Olemme  täällä vasta ensimmäistä kokonaista päivää, ja monta olisi vielä edessä. Miten selviäisimme? Löylyt Poika-ahon saunassa oli todella nautinnolliset, miedot ja kosteat. Siellä tuli rentouduttua ja nautittua kunnolla. Loppuilta meni tuvassa kynttilän valossa nauttien pari lasia viiniä ja päiväkirjaa kokemuksista, tuntemuksista ja ajatuksista kirjoitellen. Yön nukuin täydellisessä hiljaisuudessa ja pimeydessä jälleen kuin tukki.



Seuraavana aamuna tarkistin vesitilanteen. Totta se oli, vesi oli loppunut, Kaivo ei antanut pisaraakaan. Koitin soitta paikasta vastaavalle huollolle, muta en saanut yhteyttä. Laitoin perään viestin tilanteesta ja kerroin, että selviämme vesien kanssa kuluvan päivän. Seuravaa enää emme. Illemmasta alkoi joi hieman huolestuttamaan, mistä saisin lampaille seuraavan päivän vedet.

Seuraavana aamuna olin juuri herännyt, kun sain puhelun, että vettä olisi vihdoin tulossa päivän aikana joltain maatilalta 1000 litran tonkallinen. Olin helpottunut ja riemuissani. Päivä oli muutenkin erittäin märkä ja satenen aamusta lähtien. En ole ikinä arvostanut sadetta niin paljon kun sillä hetkelllä. Jokainen pisara tiesi lisää vettä kaivoomme. Päivä meni pitkälti sisällä istuskellessa, sadetta pidellessä. ukkosta kuunnellessa ja katsellessa ikkunasta luontoa ja odottaessa, koska vesilähetyksemme saapuisi. Päivä alkoi jo kääntymään iltaan, eikä vettä ollut tullut kuin taivaalta. Sadepilvi alkoi onneksi hieman rakoilemaan ja lähdin Mitjan kanssa kävelylle. Hetken päästä tietä pitkin saapui traktori peräkärryssään iso tonkka, joka sisälsi vettä. Meidän vettä! Oli jälleen riemuissani ja kipitin maatilan isännän ja pojan luokse juttusille. He kertoivat, että olivat olleet tuomassa vettä jo aiemmin, mutta heillä oli jäänyt hana auki ja kaikki vedet olivat valuneet hiekkatielle. Isäntä totesi, että eipähän tie ainkaan pölise. Jutustelimme siinä tovin kuulumisia ja he tiesivät kertoa, että alueella olisi petoja, jotka ovat uhkana lampaille. Karhu, susi, ilves ja ahma olivat seudun asukkaita. Paimenviikon loput yöt pelkäsin entistä enemmän lampaiden puolesta. 



Päivät kuluivat pitkälti rutiinien omaisesti elämän perusasioiden äärellä itsestä, Mitjasta ja lampaista huolehtien. Kun vesi piti hakea kaivosta eikä se vesi ollut itsestään selvää, ruoat tehdä tulella, pesuvesi lämmittää puilla, tiskeille keittää vedet ja tiskata käsin... kului niihin päivistä aika iso osa aikaa. Minusta oli myös ihanaa vain olla, antaa ajatusten tulla ja mennä. Maata nurmikolla, istua hämärässä tuvassa kynttilän valossa, rentoutua saunan lauteilla, katsella metsää, ottaa päiväunet. Nauttia hiljaisuudesta ja puhtaasta ilmasta luonnon keskellä, sateesta, ukkosesta ja auringosta. Kohdata ja kokea se, minkälaista elämä on entisaikaan ollut. Oppia arvostamaan asioita eri tavalla, eikä pitää mitään enää itsestään selvyytenä.



Lampaat hyvästelin hieman haikeana. Olin ehtinyt kiintyä niihin viikon aikana yllättävän paljon. Lopuksi lähdön hetkellä sanoin niille, että pitäisivät itsestään huolen, ettei pedot pääsisi kimppuun ja samalla lupasin, etten myöskään itse ikinä koskaan söisi niitä...



<3. Jenni

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Bengtskärin majakka

Yksi pitkäaikaisista haaveistani on vihdoinkin toteutunut: retki ja yöpyminen Bengtskärin majakalla.


Retki alkoi juhannus sunnuntaina n. 200 km automatkalla Helsingistä kohti Kasnäsin satamaa.
Kasnäsistä hyppäsimme Sissel nimiselle lautalle, joka ajoi ensin n. 15 min matkan Rosalan kylään, jossa sijaitsi Viikinkikeskus. Vastaanotto viikinkikeskuksessa oli ystävällinen ja päällikön hallissa meitä odotti höyryävä kuha- ja lihakeitto saaristolaisleipineen sekä viikinkien tapaan tehty olut, jotka tarjoiltiin saviastioista.

Päällikön halli oli erittäin tunnelmallinen keskellä olevine isoine tulisijoineen, lampaantaljoineen ja kynttilän valoineen. Lounaan jälkeen oli vuorossa esittelyvideo viikinkiajalta sekä heidän jumaltarustosta. Videoiden jälkeen oli mahdollisuus tutustua viikinkiaikaiseen esineistöön, josta osa on löydetty Rosalan alueelta. 


Rosalan Viikinkikeskuksesta matka jatkui lautalla kohti Bengtskäriä. Edessä oli n. tunnin lauttamatka hurmaavassa saaristossa. Lautan keinuessa aallokossa kohti avomerta, saatoin hetken torkahtaakin. Vihdoin majakka  ja sen kallioinen luoto oli näkyvissä. 

Poistuimme lautalta kohti majakkaa kallioista kujaa pitkin. Henkilökunta toivotti tervetulleeksi ja opasti majoittumaan entisten majakanvartijoiden ja sumusireeninhoitajan huoneisiin. Kohdallemme osui sumusireeninhoitaja Lindebrandtin entinen asuinhuoneisto. Majakassa on kaikkiaan kuus huonetta, joista seuraavan yön olisi käytössä lisäksemme kolme. Samalla jaoimme illan saunavuorot majoittujien kesken. Bengtskärin majakan puusauna on rakennettu samana vuonna kuin majakkakin, 1906. Sen löylyjä odotin mielenkiinnolla. 


Ennen myöhäisillan tunnelmallisia löylyjä ja illallista edessä oli tilaisuus, jossa kerrottiin majakan historiasta, jonka tapahtumat ovat vaiheikkaat iloineen ja suruineen. Elämä majakalla on ollut täysin luonnonvoimien säätelemää. 


Majakkaa on ollut rakentamassa vuonna 1906 kaikkiaan 120 työntekijää. Sen kiviaines, graniitti, on louhittu sen omalta luodolta. Lisäksi rakennuksessa on käytetty 448 000 tiiltä. Majakka on 48 m korkea, huippu 52 m merenpinnasta. Majakassa on asunut enimillään 32 henkilöä, joista 21 oli lapsia. Majakan tornin huipulle johtaa 252 betoniaskelmaa ja matkalla on 32 ikkunaa. 



Ensimmäisen maailmansodan aikana 1914 majakan työntekijät perheineen evakuoitiin. Saksalaiset ampuivat majakkaan n. 30 kranaattia vahingoittamatta sitä pahemmin. Majakan tuhoisimpia tapahtumia on ollut Bengtskärin taistelu vuonna 1941, jollon työntekijät perheineen evakuoitiin jälleen. Venäläisten oli tarjoitus räjäyttää majakka, jotta se ei häiritsisi heidän sotatoimia. Bengtskärin taisteluun osallistui yhteensä 1000 suomalaista ja venäläistä maalla, merellä ja ilmassa. Taistelu päättyi suomalaisten voittoon, vaikka venäläiset pommittivat majakkaa lentokoneista vielä seuraavana päivänä, jolloin se sai myös suurimmat vauriot. Majakka vihittiin uudestaan alkuperäiseen tehtäväänsä vasta vuonna 1950, jolloin majakanvartijat palasivat tehtäviinsä. 


Majakan valon toiminta automatisoitiin vuonna 1968, jollon myös majakanvartijoiden virat lakkautettiin. Majakka jäi autioksi ja tyhjilleen. Vuonna 1992 majakka vuokrattiin Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskukselle, jolloin majakalle laadittiin myös kattava korjaus- ja käyttösuunnitelma. Vuonna 1995 majakka vihittiin jälleen, tällä kertaa uuteen käyttötarkoitukseensa: matkailu- kokous- ja tutkimuskäyttöön. Majakassa on majoitustoiminnan lisäksi nykyään mm. kaksi kahvilaa, kappeli sekä museotiloja näyttelyineen. 

Seuraavana vuorossa oli pullakahvit. Voi miten taivaalliselta se voisilmäpulla maistuikaan! Kauaa emme malttaneet pysytellä sisällä, vaan lähdimme tutkimaan luotoa tarkemmin. Sen kalliot ja kivikot tekivät lähtemättömän vaikutuksen sileillä pinnoillaan. Majakkaa ja sitä ympäröimiä rakennuksia tuli ihmeteltyä monesta suunnasta,ympärillä vain avomerta. Tuuli oli jokseenkin kova, mutta aallot siitä huolimatta maltilliset. 








Sotahistoriastaan johtuen Bengtskäriin on sittemmin rakennettu myös bunkkeri, jonka käytäviin ja onkaloihin pääsi tutustumaan kahvilasta lainattavien taskulamppujen avulla. Hui miten pelottava paikka! Olin varma, että kohta jaloissani vilisee hiiriä ja rottia. Jännityksen voitettuani bunkkerikin osoitautui mielenkiintoiseksi kokemukseksi. 

Kallioilla ja bunkkerissa kiertelyn, majakan torniin kiipeämisen, sekä maisemien ja tunnelman ihastelun jälkeen maistui lasilliset viiniä ennen illallista, joka tarjoiltiin seisovasta pöydästä. Ruoka majakalla oli perinteistä ja hyvää. Illallisen jälkeen koitti vihdoin saunavuoromme. Kiukaan lämmitti puut, eikä juoksevaa vettä ollut. Näkymä saunan ikkunoista merelle oli hurmaava. Aurinko alkoi laskemaan mailleen ja saimme ihailla sitä koko saunavuoron ajan.

Ennen nukkumaan menoa majakassa kiikkustuolissa istuen viinilasin äärellä, ruutuikkunoista belargonioiden välistä merelle katsoen, näin yhden ikimuistoisimmista auringonlaskuista ikinä. 


Yön nukuimme kuin tukit ja aamulla heräsimme lopulta vasta hieman ennen aamiaista. Olin varma, että majakassa kummittelisi yöllä, mutta niin ei onneksi käynyt. Päivä osoittautui edellistä tyynemmäksi ja aurinkoisemmaksi. Aika kului kallioilla oleskellen ja kävellen, sekä majakan historiasta kertovaa kirjallisuutta lukien ja jutellen. Erityisesti luodon ympäristössä asustava kyhmyjoutsenpari teki minuun suuren vaikutuksen. Ostin jopa matkamuistoksi hopeiset "timantein" somistetut joutsen korvakorut. Joutsenten lisäksi luodolla asustaa ja pesii paljon haahkoja. 




Vaikka käytännössä luodolla ei juuri tekemistä ole, ei aikamme käynyt pitkäksi. Jos et halua paeta paikkaan omine ajatuksineen itseäsi tutkimaan, suosittelen hyvää matkaseuraa, jonka kanssa jakaa hedelmällisiä keskusteluja sekä iloa ja naurua. Meiltä onnistui näiden kaikkien yhdistelmä. Myös majakan henkilökunnan touhuja oli mukava seurata, miten he paikkaa pyörittävätkään. 


Pian olikin jo lounaan, lähtökahvien ja taivaallisen voisilmäpullan aika, jonka jälkeen lautta lähti viemään reilu tunnin kestävän matkan takaisin kohti Kasnäsiä. Olin onnellinen, koska yksi haaveistani oli juuri toteutunut ja tullut päätökseen täydellisesti. Päiväretken sijaan suosittelen Bengtskäriin ehdottomasti yönyli reissua. Silloin kokemuksesta saa kaiken mahdollisen irti. Lämmin ja sydämellinen kiitos matkaseuralleni, että sain jakaa ja kokea tämän kaiken kanssasi. 

<3. Jenni