Syksyn viimeinen yönyliretki suuntautui Leivonmäen kansallispuistoon. Ensimmäiseksi suuntasimme 3,5 km mittaiselle Koskikaran kierrokselle. Rinkat jätimme autoon odottamaan ja mukaan nappasimme vain päiväreput eväineen. Jo heti alkumetreistä lähtien metä oli erittäin viehättävä ja kaunis, eikä aikaakaan, kun koski siinsi edessä kuohuineen. Se oli kerrassaan hurmaava ja näyttävä. Nälkä alkoi jo tuntua vatsanpohjassa, sillä olimmehan ajaneet määränpäähän jo melkoisen matkan. Kuin tilauksesta kosken laidalla oli pieni penkki, johon päätimme jäädä evästelemään. Maisema tässä luontoravintolassa oli kyllä kohdallaan ja yksi kauneimmista paikoista, jossa olen koskaan syönyt. Retkellä sitä etsii usein sitä parasta ja kauneinta näkymää, mutta uudessa paikassa ei tiedä, mitä edessä siintää. Tällä kertaa päätös jäädä kosken rantaan eväineen oli mitä mainioin päätös. Vaikka kauneutta riitti koko kierroksen ajan, oli tämä koko reitin kaunein spotti.
Lounaan jälkeen jonkin matkaa käveltyämme ja sulateltuamme ruokaa, näimme kauniin pöytäryhmän joen varrella. Päätimme nauttia siinä teet. Ilmassa oli jo reilusti syksyn tuntua, mutta sen verran lämmin, että laitoin hanskat roikkumaan housujen taskulta. Merinovillasormikkaat olivat neitsytmatkallaan, ja sille matkalle ne myös jäivät. Huomasin niiden pudonneen aivan reitin loppu päässä. Hetken matkaa kävelimme takaisin päin katsoen, näkyisikö niitä. Ei näkynyt, eikä minua kiinnostanut lähteä yksien hanskojen takia heittämään lenkkiä uudestaan. Jännitystä toi toki se, että ne oli ainoat mukana olevat hanskat ja illat sekä yöt oli jo todella kylmiä. Yöksi toki saisin kädet makuupussiin, mutta meillä oli vielä edessä siirtyminen varsinaiseen yökohteeseen, jossa myös patikointia ja leirin pystytys sekä ruokailut edessä. Jäätyisikö sormet vai ei? Loppumatkan reitti kulki metsäisemmässä maisemassa. Pian jo olimmekin takaisin autolla, ja aloitimme siirtymisen kohti seuraavaa määränpäätä, Selänpohjan pysäköintialuetta ja Mäyrän kierrosta.
Parkkipaikalla oli ihana yllätys vastassa. Karoliinan kahvimyllyn kesäkahvila. Ennen poluille lähtöä päätimme syödä siinä täytetyt letut. Voi taivas miten hyvältä ne maisuikaan! Kun vimein oli aika napata rinkat selkään ja lähteä matkaan, serkku huomasi, että rinkka on märkä ja joku vuotaa. Kuljetettiin tällöin vielä vettä mukana ja hänen vesipussi oli ollut huonosti kiinni. Se oli vuotaessaan kastellut mm. hänen retkityynyn. Onneksi ei enempää. Vakuuttelin, että sitä ilman kyllä pärjäää, ja vaatteista saa mytättyä riippariin tarvittaessa ihan hyvän päänalusen. Vihdoin pääsimme matkaan.
Reitin kaunein osuus oli ehdottomasti Joutsniemen retin harju, jonka päällä polku kulki. Tämä ei kuulu Mäyränkierrokseen, jota pitkin kuljimme pääosin muuten, mutta sinne on helppo koukata reitiltä. Määränpäämme oli myös yöpyä Joutsniemen laavualueella. Harjulta polku laski alas rantaan, jossa oli laavu, nuotiopoikka, puuvaja ja vessa. Löysimme myös rannasta vaivattomasti sopivat puut riippumatoillemme. Ryhdyimme heti virityspuuhiin, sillä olin tilannut riippumattooni uuden harjanarun ja se piti saada paikoilleen ja asetettua oikeaan mittaan. Tovin testailtuani ja säädettyäni oli aika ottaa koemakuu. Ehdin sanoa, että nyt on kyllä paras asetus ikinä, kunnes kuului valtava tömähdys ja minä makasin koko riippumattosetin kanssa maasssa. Naurusta ei meinannut tulla loppua. En tiedä mikä petti ja miten petti. Kaikki oli ehjää. Kömmin ylös ja kasasin majoitteeni uudestaan.
Illan tullen söimme nuotion äärelle ruuat, jonka päälle päätimme lähteä kävelylle Joutsniemen päähän saakka. Erittäin kaunis paikka kivineen, harjuineen ja maisemineen. Paluumatkan teimme kauniissa auringonlaskussa. Pimeän tullen valtasimme vielä herkkuinemme pöytäryhmän ja istuskelimme siinä myöhään asti. Oli jo melkoisen kylmä kun kömmimme nukkumaan.
Heräsin yöllä siihen, kun serkku kömpi riipparistaan vessaan. Olin vielä hereillä, kun kuulin askelien tuovan takaisin matolle. Askeleet kuitenkin kääntyi pian pois päin ja ihmettelin, että eikö se olekaan serkku kun siinä hiippailee. Askeleet kaikkosivat eikä serkkua kuulunu takaisin. Hetken päästä askeleet lähestyivät jälleen riippumattoani ja alkoi kuulua kuiskausta: Jenni, Jenni. Makuupussin syövereistä kysyin, että mitä. "Tule katsomaan, mimmonen tähtitaivas." En olisi millään halunnut nousta pussin lämmöstä todella kylmään syysyöhön, mutta nousin kuitenkin. Kylmyydestä täristen kateselin hetken tähtitaivasta ja ihmettelin serkulleni, kenen askeleita olin äsken kuullut. Hän oli käynyt matolla kääntymässä, mutta päättänyt palata katsomaan tähtiä. Ja päätti tulla myös pyytämään minut matosta ulos. En kauaa ihaillut tähtitaivasta täristen, vaan kömmin takaisin makuupussin lämpöön. Yön lämpötila kävi nollan tuntumassa. Loppuyön nukuin hyvin.
Aamutoimien jälkeen jatkoimme kierroksen loppuun ja palasimme autolle. Kotimatkalla pysähdyimme vielä Karoliinan kahvimyllyyn pizzalle.
<3. Jenni
