Nurmijärven hiidenkirnut

Tämän päivän komesta kohteesta (Hyypiänmäen lippaluola, Kuhakosi) viimeinen oli Nurmijärven Hiidenkirnut. Nämä olivatkin ensimmäiset koskaan näkemäin sellaiset. Jätimme auton parkkiin Nummensyrjän metsähautausmaan parkkiin. Ennen kuin siirryimme tien toiselta puolelta alkavalle Seitsemän veljeksen vaellusreitille, ihailimme ja ihmettelimme tätä Metsähautausmaata. Miten upea luonnontilainen paikka se olikaan. Miksi kaikki hautausmaat eivät ole tällaisia? 

Reitillä oli vielä paikoittain reippaasti lunta. Eipä aikaakaan kun edessämme aukesi valtava aukea, jossa oli selvästikin käynnissä kunnallistekniikkatyöt. Vaikka aika pian tästä pääsi takaisin metsän siimekseen, ei sielläkään tätä rakennustyömaata voinut välttää näkemästä. En ollut lainkaan innoissani tästä. Minusta se pilasi tämän hiidenkirnureitin viehättävyyden.

Pian hiidenkirnuille olikin 50 m osoittava viitta mäkeä ylöspäin. Osittain niiden veden pinta oli vielä jäässä ja kepit niiden vieressä houkutteli kokeilemaan syvyyttä. Meillä oli vielä tarkoitus evästellä täällä ja koitimme hetken pyöriä hiidenkirnujen läheisyydessä etsien sopivaa paikkaa. Sellaista ei kuitenkaan löydetty ja väsymyskin alkoi jo painamaan, joten päädyttiin istahtamaan hiidenkirnujen alapuolella, polun varrella olevalle penkille. Surukseni joudimme katselmaan työmaa maisemaa. 

Vaikka hiidenkirnut itsessään on kiehtova ja mielenkiintoinen luonnon muovaama nähtävyys, ei tämä reittinä ja paikkana tehnyt minuun juurikaan muuten vaikutusta. Sen sijaan tältä reissulta metsähautausmaa jäi enimmäkseen mieleeni. 

<3. Jenni 

Kuhakoski

Tämän päivän kolmen kohteen reissulla Nurmijärvellä sijaitseva Kuhakoski oli toinen, johon suuntasimme Hyypiänmäen lippaluolalta. Kuhakoski on Vantaanjoen vesistöön kuuluvan Luhtajoen suurin koski. Oli kiva löytää tämä uusi koskikohde, sillä Nurmijärven koskista Myllykoski ja Nukarinkoski ovat jo kovin tuttuja paikkoja. Ajatuksissani oli, ettei Kuhakoski ole niiden vertainen kokonsa puolesta, eikä ollutkaan, mutta kaunis ja kiehtovä tämä paikka oli kuin mikä. Ja kyllä täälläkin pääsi kunnon kuohuja näkemään. 

Minuun teki jo heti ensimetreillä vaikutuksen näkymä sillalta molempiin suuntiin. Todella kaunista. Kun kävelimme eteenpäin ja vastaan tuli vanhan myllyn raunioita, olin haltioitunut. Kiipesin raunioiden päälle kuvaamaan ja koskesta roiskui vettä päin naamaa. 

Raunioilta vei alaspäin polku, jota lähdimme uteliaina kulkemaan. Lyhyehkö matka päättyy kohtaan, jossa joki tekee käännöksen oikealle. Tällä "perällä" oli oikein mukava istuskella ja katsella virtaavaa vettä. Kosken pauhukin hiljentyy sen verran, että paikassa voi keskustella. Tänne täytyy ehdottomasti palata uudestaan eväiden kera, ja juuri täällä alhaalla on mielestäni erinoimainen paikka nautiskeluun. Sinivuokot kaunistivat vielä muuten karua kevätmaisemaa. 

<3. Jenni

Hyypiänmäen lippaluola

Tämä erittäin vaikuttava paikka, Hyypiänmäen lippaluola sijaitsee Nurmijärvellä ja valloitin sen yhdessä serkkuni kanssa. Tutkin sen saavuttamista niin retkikirjoista kuin netistäkin ja tein niistä parasta mahdollista yhteenvetoa. "Hankalan" paikan valloittamisesta teki se, että Hyypiänmäelle joutuu kulkemaan yksityistietä pitkin, johon ei saa autolla ajaa. Lisäksi oli mainittu, että alueeseen rajautuu pihoja ja halusimme toki kunnioittaa kaikkien alueen asukkaiden yksityisyyttä. Autolle löytyi paikka Valkjärventietltä, josta jakoimme jalkaisin yksityistieksi merkattua Hyypiänmäki -nimistä tietä pitkin. Katsoi vuoroin puhelimen maastokarttaa kuin luontoakin, mistä lähtisi polku mäelle. Mielessä oli myös pellonreuna, jotka pitkin olin lukenut muutaman henkilön paikalle kulkeneen. 

Hiekkatietä sai kävellä jonkun matkaa, kunnes vasemmalle lähti selkeä polku nousemaan mäen päälle erittäin kauniissa maastossa. Mäntyjä, jäkälää, kiviä, sammalta... Kun olimme kulkeneet polkua jonkun matkaa, muistui mieleen maininta, että lippaluolaa ei pysty saavuttamaan Hyypiänmäen päältä käsin. Jossain kohtaa arvelimme olevamme lipan päällä ja aloimme tutkia maisemia ja maastoa alaspäin. Päätimme lähteä alas. Reunama oli jyrkkä, emmekä lähteneet kulkemaan takaisinpäin kulkemaamme polkua pitkin, vaan katsoimme loivimman mahdollisen kohdan ja teimme laskun melkoista ryteikköä ja risukkoa pitkin.

Alhaalla tarkistin muutamat "koordinaatit". Joku oli maininnut, että Hyypiänmäki kannattaa kiertää pohjoispuolta pitkin. Puhelimesta kompassi esiin. Sinne olimme juuri laskeutuneet. Lähdimme siis kiertämään kalliota täältä. Edessä siinsi pelto, mieleen tuli taas sen reuna. Kivikot ja kaatuneet puunrungot. Kyllä, nekin oli mainittu ja kerrottu, että kulku on vaikeaa. Kaikki täsmäsi, joten olimme varmasti "reitillä". Kulkuamme hankaloitti myös lumi, jota tällä pohjoispuolella oli paikoittain vielä runsaastkin. 

Jonkin matkaa rämmittyämme kallion muodostelma alkoi vaikuttamaan siltä, että emme olisi lipasta enää kaukana. Olimme tulkinneet muotoja aivan oikein. Massiivinen Hyypiänmäen lippaluola oli suoraan edessämme, mutta aika reippaasti yläpuolella, joten jouduimme tekemään vielä melkoisen nousun, että pääsimme lipan alle. Kuten usein olen reissuillani mielessäni todennut, pieni vaikeus ja haaste kyllä palkitaan. Niin tälläkin kertaa. 

Kävelimme lipan alla päästä päähän. Sitä olisi voinut ihmetellä ja ihastella loputtomiin. Kovin pieneksi tunsi myö itsensä tällaisen luontomöhkäleen alla. Katselimme mukavimmat mahdolliset paikat istahtaa ja kaivoimme teet sekä eväät repuistamme. 

Paluumatkalle päätimme lähteä toista kautta, eteläreunaa pitkin. Iloksemme siellä menikin ihan selkeä polku, jota päätimme seurata. Katsoin myös puhelimen maastokarttaa, että todennäköisesti saavuttaisimme auton sitä kautta lyhyemmin. Meillä kun oli vielä kaksi muuta kohdetta päivälle kiikarissa. Polku oli helppokulkuista ja nousi Hyypiänmäen päälle. Melko pian tajusimme, että olemme sillä samalla polulla, jota alun alkaen lähdimme hiekkatieltä nousemaan. Meidän ei olisi kannattanut missään kohtaa laskeutua mäeltä alas pohjoispuolelle ja lähtä rämpimään, vaan mäen päältä polku olisi johdattaut mitä helpointa reittiä eteläkautta lipalle. 

Paluumatkalla bongasimme kevään ensimmäisen perhosen ja sinivuokot. Lintubongaukseen hurahtanut serkkuni sai kirjoihinsa puukiipijän. Ylitsemme lensi palokärki ja puussa nakutteli käpytikka. 

<3. Jenni

Käräjäkosken luontopolku

Riihimäellä sijaitseva Käräjäkosken luontopolku on pienuudestaan huolimatta mitä viehättävin paikka. Koska pääsiäinen antoi kelin puolesta parastaan, päätin tehdä sinne päiväretken kolme ja puolivuotiaan poikani kanssa. Käräjäkoski itsessään ei ole suurensuuri sekään, mutta Vantaanjokea reunustava luontopolku tarjoaa silmänruokaa kaikinpuolin. 

Poikani otti kaksi monsteriautoa mukaan, joilla oli kiva leikkiä mutavelleissä. Itse polku oli vielä melkoisen jäässä, ja lunta ympäröivässä maastossa enemmän, kuin ympärillä muuten. Jos lapsen kanssa retkeillessä eväät ovat numero yksi, niin oma lelu ja sillä leikkiminen kesken matkan on retken sujuvuuden ja kaikkien viihtyvyyden kannalta yhtä tärkeää. Leikeillään ja omilla tutkimuksillaan lapsi luo kiireettömyyttä myös aikuiselle, joka muuten saattaisi kiertää tämän kokoisen reitin huomattavasti nopeampaa. Luontoa tulee havaittua tarkemmin, kun odottaa, että monsteriauto toisensa jälkeen selviää muta- ja vesilammikoistaan. Tosin, oli mukana lapsi tai ei, en koskaan lähde luontoon kiireen kanssa tai suorittamaan. 

Seuraavaksi oli vuorossa eväät, ja kuin tilauksesta eteemme saapui hauska joen päälle rakennettu tasanne. Ensin se hieman hirvitti, sillä rakennelma oli päästä auki ja jokeen putoamismahdollisuus ilmeinen. Keksin "istuttaa" poikani laidalla olevalle penkille väärin päin, jolloin maisemakin olisi mitä mainioin, eikä välitöntä putoamisvaaraa olisi. Kun vatsat olivat täynnä, oli jo monsteriautoilla kiire jatkamaan kisaansa.

Näin jäisen polun vieressä pienen sulan "harjanteen" ja siirrymme kulkemaan sinne niin pitkästi, kuin sitä riitti. Eipä aikaakaan sen jälkeen, kun silmiini osui taas jokin rakennelma. Tällä kertaa silta, jota pitkin pääsisi paluumatkalle joen toiselle puolelle. Ennen ylitystä jatkoimme kuitenkin hetken matkaa eteenpäin, sillä halusin nähdä, mitä edessä siintää, koska polku selvästikin jatkui eteenpäin. Emme menneet kovinkaan pitkälle, vaan käännyimme takaisin ja ylitimme sillan. 

Alkumatka kulki pellonreunaa pitkin. Jossain kohtaa toisella puolella oli tasanne, jossa olimme evästelleet. Pajunkissoja oli valtavasti, luntakin. Eipä aikaakaan, kun saavuimme takaisin koskelle ja auto siinsi sen vieressä olevassa erittäin mutaisessa parkissa. Kaunis ja onnistunut leikkisä reissu. 

<3. Jenni