keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 v. Itsenäisyyspäivä Isojärven kansallispuistossa

Tulossa pian: videokooste retkestä.

En tiedä, voiko ihan vielä puhua perinteestä, mutta tästä olisi mukava ainakin muodostaa sellainen. Vietin tänään toisen peräkkäisen Suomen Itsenäisyyspäivän kansallispuistossa, eikä tänään mikä tahansa Itsenäisyyspäivä ollutkaan, vaan 100-vuotis juhla. Vuonna 2016 olin Nuuksiossa, tänään Keski-Suomessa, Kuhmoisissa, Isojärven kansallispuistossa.

Olin valinnut n. 7 km mittaisen reitin kuljettavaksi Heretystä Hevosjärven sekä Latokuusikon kautta Kuorejärvelle ja takaisin Herettyyn. Ajoitin lähdön myös niin, että ehdin kiertämään reitin valosan aikaan. Aina reissut ei mene niin kuin on suunnitellut ja muutosten tekemiseen lennosta on hyvä varautua. Luonnonvoimat riehaantuivat heti alkumatkasta. Moottoritielle päästyäni lumipyry oli niin valtava, että näkyvyys oli hädin tuskin paria metriä ja tietä ei erottanut lainkaan. Kiitos moottoritien oikeassa laidassa olevat röpelöt, niitä pitkin ajamalla pystyi hahmottamaan tien ja pysymään tiellä. Vauhti oli vaivaiset 60km/h. Lumipyryn loputtua ajokeli oli muutenkin hieman haasteellinen, joka viivästytti lopulta määränpäässä oloani tunnilla suunnitellusta. Asteet olivat nollassa, joten tien pinta oli todella liukas, paikoittain todella sohjoinen ja Kuhmoisissa pikkuteillä ei lumipyryltä aurattu lainkaan.

Jo matkalla tein mielessäni uutta reittisuunnitelmaa, koska tiesin, etten ehtisi kiertämään valosan aikaan suunnittelemaani reittiä. Parkkipaikalle saavuttuani katselin vielä karttaa, ja päädyin patikoimaan ensin Kuorejärvelle, koska siellä olisi nuotiopaikka ja muutenkin sopiva evästelyyn. Päätin, että teen siellä ruokailun jälkeen suunnitelman paluureitistä riippuen siitä, mitä kello tauon jälkeen näyttää. Olin tosi fiiliksissä, koska lunta oli suhteellisen paljon, eikä kanssaretkeilijöitä näkynyt. Lähdimme Mitjan kanssa patikoimaan Heretyn kämpän pihamaa-alueen läpi polulle täysin koskemattomalla puuterilumella. Olin myös innoissani, koska mukana oli ensimmäistä kertaa uusi (itse ostettu, ei sponsoroitu) GoPro action kamera. Siitä huolimatta otin myös perinteisiä valokuvia, joista en ole valmis videokuvauksesta huolimatta luopumaan.

Eipä päästy patikoimaan kuin 1,3 km, kun liukastuin pienessä ylämäessä. Puuterilumi oli petollinen, koska sen alla oli jäisiä kiviä ja kantoja. Puuterilunta oli sen verran paljon, että polun muotoja, kiviä ja kantoja ei paikoittain erottanut ollenkaan. Niin myös tässä kohtaa. Vasen jalka lipesi alta ja putosin suoraan vasemman jalan polvi edellä kiven päälle. Selässä oli suhteellisen painava reppu, joka vielä lisäsi painoa, jolla kiven päälle polven sisäsyrjä edellä kolahdin. Tärähdys ja kipu oli hetken niin kova, että jouduin istumaan tovin maassa ja miettimään, miten siitä eteenpäin. Tai taaksepäin. Kampesin itseni ylös ja päätin sisulla jatkaa matkaa. Olin ajanut lähes 2,5 tunnin matkan ja päässyt etenemään vajaat puolitoista kilometriä ennen tapaturmaa. En ollut valmis luovuttamaan.

Polvi turtui, mutta pian onnettomuuden jälkeen alkoi erittäin haasteellinen, mäkinen ja erittäin kivikkoinen osuus reittiä. Mitenkäs muutenkaan. Löysin kuitenkin melko hyvä asennon astua jallalla, jolloin kipua ei niin mahdottoman kovasti polvessa tuntunut. Jouduin kuitenkin tyytymään ajatukseen, että joutuisin tekemään vielä toisen kerran tämän reissun aikana muutoksen reittisuunnitelmiin.

Pian saavuimme lähelle määränpäätä, Kuorejärven nuotiopaikkaa, joka oli n. 100 m päässä. Sitä ennen piti ylittää vielä pitkokset. Puolessa välissä pitkoksia, kun Mitja oli jo pari kertaa mulahtanut hyiseen veteen (pakkasta oli -2) tajusin, että minä mulahtaisin seuraavaksi. Pitkokset olivat niin huonossa kunnossa, ettei niitä pitkin päässyt ylittämään puolta väliä pidemmälle. Ne olivat rikki, sojottivat moneen suuntaan ja syvällä veden peitossa. Mitja, joka ehkä jo kymmenettä kertaa lipsui pitkoksilta veteen, teki nopeammin päätöksen kääntyä ympäri kuin minä, joka vielä mietin, että päästäisikö jonkinlaista kiertoreittiä. Koska paikkaan oli pitkokset laitettu, ympäristö olisi varmastikin myös todella vetistä ja märkää, enkä arvannut lähteä koittamaan, mitä pitkosten vieressä puuterilumipeitteen alla onkaan. Palasimme pitkoksilta Mitja vielä muutaman kerran mulahdellen takaisin "mantereelle" ja aloin katsella sopivaa evästelypaikkaa. Nuotiota sinänsä en tarvinnut, koska repussa oli mukana risukeitin sekä pellettejä. Keiton ja teeveden saisin lämpöiseksi missä vaan. Löysin mukavan suojaisan kuusikon ja tein leirin siihen.

Keitto lämpesi nopeasti, vaikka alkuun olikin vaikeuksia sytyttää sytykkeitä Kaaren Loimu plasmasytyttimellä (sponsoroitu). Joudin turvautumaan Primuksen butaanisytyttimeen (itse ostettu). Savuporojuustokeittoa syödessäni laitoin teeveden lämpiämään. Yks kaks aloin kuulla erikoista suhinaa. Mitä ihmettä? Nokipannu oli pitkin pituuttaan maassa, vedet valunut hankeen ja risukeitin "selällään". Enpä ollut jostain syystä tullut ajatelleeksi, että lumi tietystikin sulaa risukeittimen alta, josta oli paljastunut kovin epätasainen pinta, eikä risukeitin pysynytkään enää pystyssä. Nostin risukeittimen pystyyn ja etsin sille uuden, tukevan tuntuisen kohdan. Täytin pannun uudestaan vedellä ja teevedet uudestaan lämpiämään. Ei voi olla totta! Kohta sama uudestaan. Risukeitin oli jälleen nurin, tällä kertaa kyljellään, pannu tyhjentyneenä ties missä ja kansikin ties missä (valokuvia alla, videon löydät täältä). Teeveden keitto oli pakko luovuttaa siihen, koska minulla ei ollut enää vettä, mitä lämmittää.

Seuraavaksi pitikin sitten miettiä, mitä reittiä paluu Herettyyn tapahtuisi. Polvi alkoi kipuilemaan kunnolla tauon aikana ja valosaakin olisi vain pari tuntia. Etenemiseni olisi lisäksi normaalia hitaampaa, enkä tiennyt, miten polvi tulee kestämään. Päätin palata takaisin samaa, jo tuttua reittiä, mitä olin tullutkin, vaikka se tylsää olisikin. Tein oikean päätöksen. Polven kanssa eteneminen oli hankalaa paikoin todella haastavassa maastossa. Valokuvattavaa en juurikaan enää tutulta reitiltä isommin löytänyt, action kameran akku oli loppunut ruokailuhetkeeni, joten keskityin jokaiseen askeleeseen ja nautin ympäröivästä lumisesta maisemasta. Koin oloni todella onnelliseksi tällä hitaalla paluumatkalla, välillä syöden kuusen oksilta lunta janooni.

Koska olin ollut ulkona lähes neljä tuntia ja tee jäänyt juomatta, pysähdyin heti paluumatkan alussa Kuhmoisten Nesteelle hakemaan ison kupin kuumaa teetä. Tulin niin iloiseksi, kun kassa sanoi, että he tarjoavat sen minulle tänään Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta reissu oli tapahtumarikkautensa myötä oikein kiva ja nyt sohvan nurkassa muistelen sitä nauraen, vaikka polvi huomenna lääkärireissun vaatiikin ja tuomio hieman hirvittää. Parin viikon päästä kun saisi lumikenkäillä viikon... Siitäkin huolimatta: Retkeily, ihan paras harrastus ikinä, kun sille itsensä kokonaan antaa!

Reittivideon voit katsoa täältä.






















































<3. Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti