Tiilikkajärven kansallispuisto

Saavuin Tiilikkajärven kansallispuistoon Hiidenportin kansallispuistosta kulkien Valtimon keskustan kautta, jossa kävin tankkaamassa ja ostamassa lisää vettä. Olin perillä Sammakkotammen parkkipaikalla 13:30. Matka kansallispuistoon hiekkatietä oli upea. Tie kohosi välillä valtavien vaarojen päälle laskeutuen hurjia mäkiä alas. Molemmin puolin oli valtavia suoalueita.

Parkkipaikalla ja tienreunalla oli paljon autoja. Kun olin suunnitellut Hiidenportin ja Tiilikkajärven reissut, olin kahden vaiheilla, jäänkö vielä toiseksi yöksi Tiilikkajärveen Venäjänhiekalle, sillä edellisen yön olin Hiidenportissa. Ruuan ja muiden varusteiden suhteen se olisi ollut mahdollista. Parkkipaikalla kuitenkin päädyin siihen, että palaisin vielä saman vuorokauden aikana mökille, sillä en halunnut olla Noelista niin pitkään erossa. Olihan siinä ollut niitä muitakin reissuja. Pakkasin siis mukaani vain päivärepun, ja ei kun matkaan! 

Olin tehnyt reittisuunnitelmaksi kiertää sekä Uiton- että Autionkierrot. Ensin suuntasin Uitonkiertoa pitkin kohti Venäjänhiekkaa, jossa olin päättänyt pitää tauon. Matka kulki melko kivikkoisella, mutta todella kauniilla harjulla Sammakkojärven ja Autiojärven rantoja mukaillen. Siellä harjulla kulkiessani tulin tulokseen, että tämä oli kaikista tähän asti käymistäni kansallispuistoista (17/40) kaunein. 

Saavuin Venäjänhiekalle, vaikka se pienen koukkauksen lenkkiini tekikin ja onneksi teki. Se oli todella kaunis paikka hiekkarantoineen Tiilikkajärven rannalla. Hetkellisesti siellä istuskellessa minua harmitti, että olin jättänyt yöpymiskamppeet autoon ja päättänyt palata yöpymättä mökille. Yöpyjiä oli teltoilla ja riippumatoilla jonkun verran, ja sinne vielä minäkin yöreissulle palaisin, joku toinen kerta. Ihan hukkaan pyörähdys siellä ei siltäkään osin mennyt, että näin yhdellä riippujalla todella mielenkiintoisen tarpin. Vihasin omaani sen koon ja painon suhteen, enkä ollut myöskään saanut sitä oikein koskaan viritettyä mieluisalla tavalla. Rohkenin mennä haastattelemaan häntä katoksestaan. Sain tiedon merkistä, ja myöhemmin mökillä alkoikin armoton googletus sen osalta tarkemmin. Lopulta päädyin tilaamaan itselleni uuden ENO merkkisen tarpin, mutta kuitenkin eri mallisena, joka tällä retkeilijällä oli ollut käytössään. 

Jatkoin matkaa, ylitin mielenkiintoisen puusillan ja seuraavaksi vielä riippusillan, ennen kuin saavuin Uiton kämpälle, joka sinällään ei ollut mielestäni mikään nähtävyys. Jatkoin matkaani kulkien vain pihapiirin läpi kohti Aution kierrosta. Polku läpi soiden toi Tiilikanautiolle, joka sen sijaan oli upea paikka vanhoine rakennuksineen soiden ja järven ympäröimänä. Pihapiirin läpi matka jatkui jälleen suolle ja pitkoksille, joita pitkin käytännössä koko aution kierroksen saa kulkea. Päivä oli jälleen helteinen ja aukeilla soilla paahtavan kuuma. Jos rakastaa soita ja pitkospuita, niin autionkierros on mitä oivallisin paikka päästä nauttimaan niiden annista.

Kerrassaan upean suoreitin jälkeen saavuin jälleen Uiton kämpälle, johon jäin sillä kertaa syömään ruokatermoksessa aamusta asti hyvin hautuneen evääni. Kuljettu matka tuntui jo jaloissa, sillä olihan alla myös aamuinen reilu 5 km patikka Hiidenportissa. Tauon jälkeen edessä oli vielä viimeiset 3,5 kilometriä helpossa ja kauniissa metsä- sekä suomaisemissa. Siitä huolimatta matka tuntui minusta pitkältä johtuen ehkä siitä, että oikea takareisi/pakara alkoi ikävästi kramppaamaan. Matkalla näin useita tikkoja ja sisiliskoja. Heinäsirkat sirkuttivat heinikossa. Koko autionkierroksella ja palatessani Uiton kämpältä Sammakkotammen parkkipaikalle, en nähnyt ainuttakaan ihmistä, vaikka saapuiessani parkkipaikalle, se oli edelleen tupaten täynnä autoja tienvarsineen. Uskon ihmisten jääneen yöpymään, sillä en minkään olisi sieltä halunnut pois. Koko Rautavaaran seutu teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. 

Tiilikkajärvellä patikointia tuli yhteensä 11,1 km. Alla oli aamusta Hiidenportin reilut 5 km. Lähdin ajamaan takaisin mökille. Matkalla pysähdyin kuvaamaan Presidentti Urho Kekkosen synnyinkodin, jonka olin huomannut jo menomatkalla. Harmikseni sen pihapiirin kahvila ei ollut enää auki, sillä nälkä kurni vatsassani. Kun nousin autosta ihmettelin, miten ihmeessä nivusiini sattuu niin kovasti. Myöhemmin selvisi, että puuvillaisten alushousujeni saumat olivat hiestä kastuessaan auheuttaneet valtavat hankaumat. Siltä istumalta päätin, että jatkossa en tee ensimmäistäkään patikointia ilman pitkälahkeisia merinovilla kalsareita. 

Taukopaikkoja ei liiemmin matkanvarella ollut. Keiteleellä pysähdyin Lossisaari -nimiselle huoltoasemalle. Kyselin, vieläkö keittiö on auki, kun en nähnyt siellä oikein minkäänlaista ruokalistaa. Myyjä näytti, että katso, (ruokalista)näytöt on pimeenä, täällä on sähkökatkos, eikä ruokaa nyt saa. Voi jestas! Lopulta ostin vitriinistä sämpylän, jonka sain puoleen hintaan. Söin sen pahimpaan nälkääni ja jatkoin teen kanssa matkaa mökille, jonne olisi enää n. 60 km matkaa. Perillä odotti lämmin vesi padassa, jota olin toivonut. "Suihku" teki helteiden ja patikoinnin jälkeen niin hyvää. 

<3. Jenni